Candomino 50 -juhlaa

Candomino 50 -konsertti 18.11.2017 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa
kuvaaja: Ilona Suuronen

c52c39c16c15c9c5c2

Haluatko tietää miltä kuorot kuulostivat? Konsertin radiolähetys keskiviikkona 22.11.2017 klo 19.03 alkaen, Yle Radio 1.

Mainokset

Alex Freeman: Sateen jälkeen

Alex Freeman, Candominon 50-vuotistilauksen säveltäjä

sateenjälkeen

Sateen jälkeen is the fifth poem of Aaro Hellaakoski I have set for choir. I knew I would set his work again for this project, but I had begun with a vision of a small collection or cycle of poems that would echo a Suomi 100 theme more broadly, spanning from Kanteletar to at least one poem written in the last decade. Once I settled on Sateen jälkeen being the final text for the set, having an idea of an atmospheric, nature-centric, peaceful ending, I began trying to piece together a narrative or coherent set of poems that would logically end where this one does. This was challenging, owing partly to needing to spend a lot more time with a poem in Finnish than I might with one in my native language. On the one hand, I gained at least a passing knowledge of a much broader range of Finnish poetry than I had previously had; on the other hand, progress was very slow at first.

But I was sure about wanting Sateen jälkeen to be part of the piece and I knew I wanted it to end the set, so I kept chipping away at what kind of work would really translate my own connection to it. I think the questions that guide me in this process are always, “why am I drawn to this poem and, if someone gives me their attention long enough to listen to my music, how can I be as sure as possible that they will walk away with at least a piece of that?”

The combination of a slow realisation that four to five minutes at the end of a three or four song set was not going to be enough time to encompass that, along with a series of breathtaking, sun-drenched, rainbow-filled afternoons at my in-laws’ summer cottage, after unusually intense thunderstorms this past summer, finally lead me to understand what I was working with. This was not a last movement; this was the piece. I had more or less decided this even before I drove back from Kukkia-järvi, in the heart of Häme, to Espoo, leaving my mini-vacation behind to work on it. But I should add that chasing a double rainbow for about half of that trip home may have been the clincher.

When I encountered Hellaakoski’s poetry for the first time in winter of 2003, I had experienced just enough Finnish nature, just enough kaamostaulpukoitakorentoja, and koivun lehtiä, to compose my Neljä Laulua Aaro Hellaakosken Runoihin for Hämäläis-Osakunnan Laulajat (also conducted by Esko Kallio) and feel like I was saying something personal. A good friend in the choir, Reeta Holma, gave me a pile of poems she thought I would like, each with a brief English summary, to help me along; the Hellaakoski jumped right out at me. In 2017, I guess a couple of anomalously heavy thunderstorms and some rainbows were enough to tap back into that.

As I stepped out of Music Finland’s offices a few weeks ago with my first printed complete score of this piece, right there, in the middle of Helsinki on an October afternoon? A rainbow. Coincidence? Well, yeah. But it was kind of a nice moment.

Thank you, Candomino, for your 50-year role in the choral world that has opened innumerable doors for me in Finland as a composer and as a human being. I hope my contribution adds something memorable to your celebration!

Freemanin kappaleen kantaesitys 18.11.2017 klo 17 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa – Candomino 50 vuotta.

Alex Freeman (s. 1972) on Suomeen asettunut yhdysvaltalainen säveltäjä. Freeman on opiskellut Eastman School of Musicissa, Bostonin yliopistossa ja Juilliard School of Musicissa sekä Fullbright -stipendiaattina Sibelius-Akatemiassa. Sävellystä hän on opiskellut mm. Eero Hämeenniemen johdolla. Hänen kamarimusiikkiteoksiaan ja kuoromusiikkiaan esitetään säännöllisesti Yhdysvalloissa ja Suomessa. Freeman on työskennellyt viime vuodet Suomen Kulttuurirahaston, Svenska Kulturfondenin ja Taiken apurahojen turvin.  

Svenska_kulturfonden_logo_horisontell_svart_RGB

Candominon laulajasta Espoon sivistystoimeen

Sampo Suihko, Candominon perustajajäsen & ensimmäinen puheenjohtaja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän perhe muutti Töölöstä rakenteilla olevaan Haukilahteen 60-luvun alussa. Ydin-Helsinkiin jäivät kaverit, sukulaiset, Norssi, pesäpallo ja Pikku Kanttorit (CM) – siis ihan KAIKKI? Tilalle saatiin omat huoneet veljeksillekin, mutaisia hiekkateitä, luontoa ja lenkkipolkuja – sekä päivittäiset bussimatkat ja pitkät päivät Helsingissä. Haukilahteen tultiin lähinnä siis nukkumaan.

Tämä päiväjärjestys muuttui viisikymmentä vuotta sitten, kun lenkkimme veljeni kanssa sivusi Niittykummun kappelia ja sen urkujen ääressä musisoivaa nuorta kanttoria Taunoa. Leppoisasta juttelusta syntyi ajatus yhdistää voimat paikallisen nuorisolauluryhmän/kuoron käynnistämiseksi – Taunolla oli toki jo aiemmin ollut samansuuntaisia ajatuksia ja kokeilujakin.

Tukea saatiin heti alkuun myös seurakunnan piiristä: olivathan kirkkoherra Tarmo Nuotion juuret vahvasti olleet Cantores Minores -kuoron taustalla ja Nuotion perheen pojat kaikki hyviä kuorolaulajia. Miesäänet saatiinkin mukaan lähinnä Canttoreista ja laulavista sekä liikkuvista Kuusen pikkuserkuista – naisäänet radion nuorisokuorosta sekä Taunon oppilaista ja kuorotutuista. Kuuden laulajan pioneeriryhmä kasvoi jo vajaassa kahdessa vuodessa 22 hengen kuoroksi, joka 4.5.1969 antoi varsin vaativalla ohjelmalla ensimmäisen konserttinsa kotikirkossaan – urkurina aikansa legenda Tauno Äikää. Ohjelman hinta oli 2 markkaa, ja jo julkilausuttuna taiteellisena tavoitteena osallistuminen Yleisradion nuorisokuorokilpailuun v. 1970-71. Jatko onkin sitten historiaa…

Nuoruusvuosien parhaita hetkiä ovat haaveilut. Taunon kanssa istuttiin kuoromme alkutaipaleella tuntitolkulla kappelin keittiössä, suunniteltiin, pohdittiin – ja parannettiin maailmaa ihan yleiselläkin tasolla. Luontevasti vastuita palasteltiin kahteen laariin: Tauno keskittyi musiikkiin, laulajiin, ohjelmistoon, opettamiseen – ja minä puuhastelin sosiaalisen kentän, järjestelyjen, suhdetoiminnan ja hiukan myös talouden parissa. Kun Seppo-veljeni rakensi yhteisöllemme tukevat säännöt, jäin nalkkiin puheenjohtajan tehtävään.

Mutta se laulaminen – se oli se juttu! Kuoron kehittyminen oli yhteinen iso ilonaiheemme, uudet laulajat tuntuivat aina vaan olevan entisiäkin parempia ja konsertit haasteellisempia. Hyvät esiintymiset kasvattivat nälkää ja houkuttelivat laulajia sekä myös yleisöä – ja asettivat tavoitteet yhä vaativammiksi. Ihana jatkuvan kehityksen kierre!

Taunon panostus kuoroon oli heti alusta lähtien huikea. Taiteellisen johtamisen ohella hän antoi laulunopetusta kaikille, jotka sitä oppia janosivat – ja myös joillekin, joita siihen piti hiukan painostaa. Nämä ensiaskeleet johtivat vuosien saatossa kuorokoulumaiseen toimintaan, mikä oli haavelistallamme pilvenhattarana jo vuonna 1968.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henkilötasolla Haukilahti alkoi muuttua minulle Candominon toiminnan myötä mukavaksi paikaksi: kuoron kautta syntyi ystäväpiirejä, harjoitukset ja esiintymiset rytmittivät aikatauluja ja elämää sekä liittivät arjen eloa yhä enemmän kotipiiriin. Eihän tämä Espoo nyt sitten niin hullumpi paikka ollutkaan.

Jokaisella meistä on oma tarinansa: minun polkuni candominolaisesta kuorolaulajasta ja kuorobyrokraatista sekä stadilaisesta maallemuuttajasta on vuosien myötä johtanut syvälle espoolaisuuteen töissäni sivistystoimen, kulttuuriyhteisöjen ja koulutuksen parissa. Siinä sivussa tie on vienyt lähes kahteen tuhanteen konserttiin ja esiintymiseen erilaisissa laulajan rooleissa.

Kuoroyhteisö on aivan mainio kasvun lähde: olen täysin varma siitä, että meidän tarinamme yhdistämällä saadaan vahva selitys sille, miksi satavuotias Suomi on kansainvälisissä tutkimuksissa yksi maailman menestyneimmistä, tasa-arvoisimmista, sosiaalisimmista ja onnellisimmista maista.

kuvat: Candominon arkisto / Mauritz Hellström 2012

Kuulimme urkujen soittoa ja perustimme Candominon

Seppo Suihko, Candominon perustajajäsen

Seppo Suihko

Asuimme Sampo-veljeni tai siis oikeastaan vanhempiemme kanssa 60-luvun alkupuolelta lähtien Haukilahdessa, jonne oli alettu silloin rakentaa upouutta asuinaluetta yltiöpäisen kauas Helsingistä. Jotkut rohkeat käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Me muutimme sinne Töölöstä. Haukilahti oli luonnonläheistä seutua, ja läheisen Matinkylän koskemattomat metsäpolut tarjosivat mainion lenkkimaaston nuorille urheilijanaluille. Ei ollut vielä Haikaranpesän vesitornia, ei Länsiväylää. Mitä nyt kaksikaistainen asfalttitie, jonka meren puolella oli uusi Haukilahden asuinalue ja toisella puolella sillä kohtaa Niittykummun kappeli. Kappelin takana kohosi jo pari kerrostaloa enteenä tulevasta. Helsingistä tuleva bussi pysähtyi Varubodenin kaupan kohdalle, ja siitä sitten kirmaistiin yli tien kotia kohti.

Joskus vuonna 1967 olimme taas veljeni kanssa lenkillä, kun kuulimme urkujensoittoa Niittykummun kappelilta. Olimme jääneet pois pikkukanttoreista ja vailla kuoroa. Päätimmekin käyttää tilaisuutta hyväksemme ja kysäisimme nuorelta urkurilta, olisiko hänellä havaintoa kuorosta. Olimme tulleet juuri oikeaan aikaan. Seurakunnan 30-vuotiaalla urkurilla oli tasan sama ongelma kuin meilläkin. Näin tutustuimme Tauno Satomaahan ja pääsimme mukaan perustamaan Candominoa.

Candominon perustamisesta on varmaan monta versiota, vähän niin kuin Rooman synnystä. Taunolla lienee ollut jo valmiina joku pieni porukka. Me houkuttelimme mukaan kavereitamme, he taas muita ystäviään, ja niin oli kohta kasassa parinkymmenen hengen tasokas, taitavan kuoronjohtajan muokattavissa oleva ryhmä.

Candominoa voin sanoa ensirakkaudekseni. Olin kyllä laulanut jo kymmenisen vuotta pikkukanttoreissa, mutta nyt sain olla mukana luomassa jotain uutta ja merkityksellistä. Taunon johdolla pienestä kuorostamme tuli nopeasti tärkeä tekijä Suomen musiikkielämässä. Teimme matkoja ja levyjä, osallistuimme kilpailuihin. Monet hienot muistot jäivät matkoista, konserteista ja ystävistä. Sitten 70-luvun puolessavälissä jouduin jäämään pois kuorosta muitten kiireitten vuoksi. Nyt olen palannut jäljilleni ja saan vetää kuoron 50-vuotisjuhlatoimikuntaa.

Palaan vielä vanhempiin perhemuistoihin. Äitini isoisän isä lauloi 1850-luvun lopulla ensin Paciuksen johdolla Akateemisessa lauluyhdistyksessä ja sitten eräiden yliopistoystäviensä kanssa kvartettia. Kuoro- ja yhtyelaulu oli näin ”valmiina geeneissä”. Laulaminen oli osa perheemme elämää lapsuudesta lähtien. Automatkoilla kaupungin ja kesämökin välillä pidimme säännöllisesti yllä vanhaa rekilauluperinnettä laulamalla läpi kaikki maakunta- ym. laulut. Äitini suvulla oli myös merkkipäivälauluperinne. Kesähuvilan yläkerrassa nukkunut päivänsankari herätettiin aina laululla kahvikupposen ja lahjan kera. Vaihtoehtoina olivat ”Pyydämme anteeks´ ett uskalsimme tulla” ja ”On syntymäpäiväsi koittanut…” Useimmiten taidettiin laulaa ne molemmat!

Lapsuudessa pimputin pianoa ja lauloin poikakuorossa. Sieltä tieni johti Helsingin konservatorioon ja Sibelius-Akatemiaan ja vihdoin juristina hallintotyöhön samaan oppilaitokseen. Tein elämäntyöni musiikinopetuksen palveluksessa. Olin mukana monissa amatööri- ja osa-ammattilaiskuoroissa ja sain siitä hyvän harrastuksen. Siihen aikaan oli jo tarjolla monia kuoroja kiinnostuneille. Lauloin Kansallisoopperan lisäkuorossa Bulevardilla, Sibelius-Akatemian kamarikuoro Cantemuksessa Harald Andersénin johdolla, ja osallistuin kuorolaisena pariin Brittenin kirkko-oopperaan. Radion sinfoniakuorossa lauloin useita vuosia monissa orkesterikonserttien kuoroteoksissa. Kymmenen vuotta olin Ekumeenisen kvartetin jäsen. Konsertoimme, nauhoitimme radiolle ja TV:lle ja levytimme ortodoksisia lauluja. Kiirettä piti, että ehti kaikkien näiden kuorojen ja yhtyeiden harjoituksiin ja konsertteihin!  

Nämä harrastukset toivat mukanaan niitä vahvoja muistoja ja kokemuksia, joita musiikin tekeminen yhdessä tuottaa. Minulle musiikissa on kaikista muista hienoista kokemuksista huolimatta ”Se Juttu” ollut lauluyhtye Köyhät ritarit. Itse asiassa se syntyi Candominon kolmen laulajan pohjalle, joten kuoro saa tästäkin sulan hattuunsa. Köyhät ritarit oli oma innovaatiomme, se muodosti oman ainutlaatuisen genrensä. Yhtyeen kulta-aikaa olivat 1970- ja 80-luvut, jolloin meillä oli parhaimmillaan lähes 100 esiintymistä vuodessa.

Seppo muistelee aikaa Köyhissä ritareissa vielä erillisellä blogikirjoituksella, jatkoa siis luvassa pian!

 

 

Muistoja kuoroperheestä

Juha Heikkilä, candominolainen 1990-luvulla

Vuodet vierivät ja uudet sukupolvet löytävät Candominon aina uudelleen ja uudelleen. Silloin joskus kauan sitten sain minäkin arvokkaan osani tästä upeasta kuoroperheestä, ja voin vielä tänäkin päivänä kiittää valintojani silloisena murrosikäisenä ”urkutaiteilijana”, suuresti ihailemani opettajani Tanen tukemana.

Tässä kuorossa on aina ollut hyvä olla. Ennen kuin lukio oli lopussa, opin mm. Ollilta mitä sarkasmi on. Kullervo ”Kultsi” Latvala oli ainoa jota piti varoa, nimittäin hän osasi naurattaa lähes kuoleman partaalle. Juttuja riittäisi vaikka miten.

Tauno Satomaa opetti, että nopeus ei ole valttia, vaan kosketus. Hän otti tikun käteen ja napautti kieliäänikerran viritystappia. Ääni muuttui. Hän opetti koskettamaan urkujen koskettimia ja ymmärtämään miten ääni syntyy. Kun ymmärsin mitä tapahtui, en ollut löytää kotiin – niin innoissani olin. Kuorokin on instrumentti ja hieno sellainen.

Ars longa – vita brevis.

Kiitos kaikille silloisille kuorolaisille elämänkokemuksista. Kiitos kaikille nykyisille kuorolaisille, että jatkatte Candominon tarinaa!

Candominon reissutunnelmia Saksassa 1994 (c) Anna Kivinen

22550097_2041619882736501_5737300892431068563_o

22499198_2041620406069782_8342195033150092006_o

22499340_2041632812735208_183067372745698826_o

22467766_2041620099403146_398033515596287888_o

22520068_2041620316069791_9151167706924740956_o

22496056_2041620096069813_2134145824551650562_o

22467740_2041620129403143_1096855623341837016_o

Pian pääsee tapaamaan tuttuja Candomino 50 -konsertin merkeissä, tervetuloa Tapiolasalin konserttiin 18.11. klo 17 – liput candomino.fi

Muistoja, muistiinpanoja, vaikutuksia ja kytkentöjä (3/3)

Juha Hovinen, Candominon puheenjohtaja 1979-1986

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuoro otti minun vuosinani näkyvyyden ja jonkinlaisten palkkioidenkin tähden vastaan kaikenlaisia esiintymismahdollisuuksia. Niiden joukossa oli joitakin mielenkiintoisia omasta ajastaan ja tavastaan kertovia edustustilaisuuksia, kuten juhannusjuhlan avaus Budapestin Kiss-stadionilla 1977, YYA-sopimuksen 30-vuotisjuhla 1978, Espoon valtuustotalon vihkiäisjuhla 1979, Harri Holkerin presidentinvaalitilaisuus 1982, valtioneuvoston konsertti Intian pääministerin Indira Gandhin kunniaksi 1983, Espoon kaupungin konsertti yleisurheilun ensimmäisten maailmanmestaruuskilpailujen osanottajille ja kisajohdolle 1983 tai esiintymiset Tanskan kuninkaallisille ja Itävallan liittokanslerille Temppeliaukion kirkossa 1985.

Ryhmä Candominolaisia siirtyi 70-luvun viimeisinä vuosina aikuiskuoromaisempaan Jubilate-kuoroon. Muutamia Tapiolan kuorosta uloskasvaneita laulajia taas tuli uteliaina Candominoon tutustumaan sekakuoron sielunelämään ennen kuin perustivat Tapiolan Kamarikuoron 1983. Kun muutamia muita candominolaisia oli ensin näyttänyt mallia, minäkin uskaltauduin pyrkimään ja tuttujen laulajien ansiosta toimin Tapiolan Kamarikuoro ry:n puheenjohtajana 21 vuoden ajan 1988-2008. Tutustuin jo Candominossa tuleviin kapellimestareihin Eric-Olof Söderströmiin ja Hannu Norjaseen, jotka tulivat myöhemmin johtamaan Tapiolan Kamarikuoroa. Norjanen johtaa kuoroa yhä ja johtaa myös Cantores Minores -poikakuoroa, jonka kasvatteja jotkut Candominon perustajajäsenistä olivat kauan sitten olleet.

Rakennusalan lamavuosina 1990-luvulla en aina pystynyt työllistämään itseäni arkkitehtina, mutta minut kutsuttiin musiikkiyhdistyksissä keräämieni kokemusten johdosta Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry – Finlands Körledarförening rf ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi 1993-1995 ja toimin lisäksi perustamani Helsingin Kamarikuoroviikon organisaattorina ja tuottajana 1993-1997.

Candominon aloituskokoonpanossa vaikuttaneen Mr. Fugan eli Markku Nuotion levykaupasta olen ostanut vuosikymmenien aikana aika monta äänitettä. Aloituskokoonpanon Suihkon veljesten myöhempi Köyhät ritarit -lauluyhtye järjesti Kangasniemellä heinäkuussa 1986 yhtyelaulun kurssin, jossa opettajina olivat Hilliard Ensemblen jäsenet. Halusin ehdottomasti osallistua ja taas yksi asia johti myöhemmin toiseen. Yhtyeen laulajia oli solisteina Tapiolan Kamarikuoron ja Helsingin Barokkiyhtyeen Händelin Messias-oratorion konsertissa 1988 ja Paul Hillier tuli johtamaan yhden Tapiolan Kamarikuoron varhaisen levytyksen 1991. Senkin äänitti ja editoi Bertil Alving.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAYstävyyden osoituksia Unkarin Valtionoopperan kuoron tapaamisessa Budapestissa Kalevala 150 -kiertueella kesäkuussa 1984 (kuva Mauritz Hellström). Juha Hovinen sai opetusministeriön tukemaa Unkari-Itävalta kiertuetta varten vapautuksen kertausharjoituksista.

Olen viettänyt Candominon entisten tenoreiden Matti Pyhtilän ja Markku ”Tipi” Lintusen kanssa vappua näihin päiviin asti. Jatkan edelleen kuorolaulua ja tapaan säännöllisissä viikkoharjoituksissa Hannu Norjasen lisäksi muitakin Candominon entisiä laulajia, Liisa (os. Kaskirinne) ja Kimmo Valleniuksen, Taina Pihkasen (os. Naumanen), Heljä-Maari Mannisen, Kari Alanteen ja Eeva Myyrän.

Olin keväällä 2001 mukana perustamassa Espoon Musiikkifestivaalit yhdistystä eli EMFY:ä. Sen ensimmäisenä toiminnanjohtajana oli Candominossa sitä ennen kahdeksan vuotta intendenttinä ollut Hannele Granö. Tällä hetkellä istun saman festivaaliyhdistyksen hallituksessa mm. Esko Kallion kanssa.

Mitä tästä opimme? Kuorossa kohtaa ihmisiä, saa monenlaisia kokemuksia eikä kukaan voi etukäteen arvata, mitä kaikkea jostakin siitä saattaa vielä joskus myöhemmin seurata. Kiitän lämpimästi Taunoa ja omien vuosieni laulajatovereita ja intendenttejä hienoista yhteisistä kokemuksistamme ja toivotan tämän päivän aktiivisille kuorolaisille parhainta lauluiloa, elämyksellisiä yhteisiä hetkiä ja kuoro-organisaatiolle jatkuvuutta seuraaviksi 50 vuodeksi!

Joko sinulla on lippu hankittu Candomino 50 -juhlallisuuksiin? Liput 18.11. konserttiin Espoon kulttuurikeskuksessa ja Candominon ystävien juhlaillalliselle myynnissä candomino.fi Huom. illallispaketit tarjolla enää viikon, 17.10. asti! Konserttilippuja sen sijaan on saatavilla aina konsertin alkuun asti.

Muistoja, muistiinpanoja, vaikutuksia ja kytkentöjä (2/3)

Juha Hovinen, Candominon puheenjohtaja 1979-1986

1980 otettiin käyttöön Olarin punatiilinen kirkko, arkkitehtien Käpy ja Simo Paavilaisen toimiston ensimmäinen suunnittelutyö. Kuoron harjoitukset siirtyivät Niittykummun kappelista uuden kirkon sivurakennuksen musiikkitiloihin. Kymmenen vuotta myöhemmin, 1990-92, tein töitä Paavilaisten toimiston päätyön, punatiilisen Vaasan yliopiston, yhtenä suunnittelijana. Olarin kirkon harjoitusten jälkeen pidimme usein jatkoja muutamien kuorolaisten kanssa Niittykummussa Espoon tuomiokirkkoseurakunnan tulevan kanttorin Petri Koivusalon kotona. Samalla tutustuin Petrin veljeen Mikaan. Minusta tuli myöhemmin Mikan tyttären kummi.

BBC:n Let the Peoples Sing -nauhakilpailun jaettu voitto 1980 oli käännekohta ja läpimurto. Se todisti kuorolle itselleen, että se kuulosti pitkään – mm. USA:n kiertueella 1979 – hiotun ohjelmiston parissa kansainvälisillekin korville tarkoitetulla äänitteellä riittävän hyvältä. Koska saavutus oli sama kuin Tapiolan yhteiskoulun kuorolla Erkki Pohjolan johdolla yhdeksän vuotta aikaisemmin, se antoi myös itsevarmuutta ja statusta, jonka pohjalta jaksettiin aktiivisesti rakentaa seurakuntayhtymän ja kaupungin entistä pitkäjänteisempää taustatukea. Joulukuussa 1980 käytiin näissä merkeissä esiintymässä sekä kirkkovaltuustolle että kaupunginvaltuustolle ja yhteyttä tiivistettiin niin tapaamisilla kuin kirjelmillä.

Olimme BBC:n kilpailussa Yleisradion edustajia. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana oli 1979-80 kuorotoimittaja Niki Vaskola ja pidimme kiinni tiiviistä yhteistyöstä hänen kanssaan muun muassa kantanauhojen tallentajana. Kuoro teki 1980 aikana kuusi nauhoitusta radiolle ja televisiolle ja esiintyi vuoden aikana Suomen Yleisradiossa 109 kertaa. Ensimmäisten Saksan kiertueiden yhtenä tukipisteenä olivat Westdeutscher Rundfunkille (WDR) tehdyt studio- ja konserttiäänitykset Kölnissä. Yleisradiossa oli musiikkitoimittajana myös Leena Santalahti, joka kirjoitti lisäksi konserttiarvosteluja Länsiväylä-lehteen ja hänet pyydettiin siksi mukaan muutamille kuoron ulkomaankiertueille. Myöhemmin sain toisinaan sijaistaa häntä lehden musiikkitoimittajana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKiertueella Saksassa ja Belgiassa toukokuussa 1981

BBC:n kilpailuvoiton ohjelma julkaistiin 1981 osana Finngospelin eli pastori Jan-Erik Lindqvistin kanssa julkaistua LP-levyä. Lindqvist toi maahan ulkomaisten levy-yhtiöiden tuotemerkkejä ja hänellä oli ruotsalaisen Proprius-yhtiön kanssa läheiset ja viennin kannalta välttämättömät suhteet. Hän järjesti äänittäjäksi Propriuksen luottomiehen, ruotsalaisen Bertil Alvingin. Tämä kultakorva käveli kesken soundcheckiä kuoron eteen tuumailemaan ja teki sitten vaikutuksen pyytämällä joitain vierekkäisiä laulajia vaihtamaan paikkaa paremman äänitystasapainon tallentumiseksi. Lindqvist teki samoihin aikoihin yhteistyötä myös Astrid Riskan Jubilate-kuoron kanssa. Finngospelin kanssa seuraavaksi tehdyn Missa Brevis -levyn sisävihkoa varten teetin Yliopiston kirjastossa nuottikuvaustöitä Jussi Tiaisella. 30 vuotta myöhemmin toimitin saman valokuvaajan kanssa Espoon kaupungin 2000-luvun alkuvuosien julkisesta arkkitehtuurista kertovan kirjan.

Levytystoiminnan seuraava tavoiteltu askel oli yhteistyö Finlandia Recordsin Jaakko Borgin kanssa. Vaikka levy-yhtiö vaihtui, äänittäjä pysyi. Myöhemmin, kun organisoin Tapiolan Kamarikuorolle sen ensimmäisiä levytyksiä, järjestin teknisen laadun takaamiseksi saman tutun miehen äänittäjäksi.

Kuorolla oli 1977 muodostettu Metsovaaran rytmikkään kankaan mustavalkoinen ilme ja Tommi Tuomisen suunnittelema logo. Julkista ilmettä viimeisteltiin vielä painotuotteilla, joiden osaamisessa sain hyödyllistä teknistä oppia Suomenojalla toimineen Kivirannan graafisen laitoksen faktoreilta. Ensimmäinen pukuneuvottelu Vuokko Nurmesniemen kanssa pidettiin jo maaliskuussa 1979, mutta uusissa Vuokon suunnittelemissa ja valmistamissa mustavalkoisissa mekoissa päästiin esiintymään vasta helmikuusta 1985 alkaen.

Muistan, että brändäyksessä oli kerran pieni harmiton sivupolku. En enää muista koska ja millä paikkakunnalla mahdoimme olla laulamassa, kun kohtasimme vieraskirjan, jonka yhtenä aikaisempana allekirjoittajana oli ollut Vetelin Nuorisokuoro. Emme tietenkään voineet vastustaa kiusausta. Uusin nimenkirjoittaja oli Toiseksi Vetelin Nuorisokuoro.

Yleisradio isännöi seuraavaa kansainvälistä Let the Peoples Sing -kuorokilpailua 14.-15.10.2017. Katso videolta myös Candominon terveiset!