Kuoron yhdistämät sydämet

Marja Ehrstedt, candominolainen 80-luvulla / sekä altossa että sopraanossa

Liityin Candominoon mukaan vahingossa vuonna -80, heti Let the Peoples Sing -kilpailun jälkeen. Voitosta huolimatta en tiennyt kuorosta mitään.  Ystävä, jonka kanssa piti viettää hauska ilta, olikin menossa pyrkimään johonkin kuoroon ja lähdin seuraneidiksi. Päädyin laulamaan Tanelle ja sille tielle jäin seiraavaksi liki kymmeneksi vuodeksi.

12314373_10153731012307645_8596062017304572364_o

1980-luvulla matkustelu ei ollut aivan tavanomaista, monesta syystä. Joillakuilla oli sellaiseen varaakin, meidän perheellä ei. Tämänkin takia aivan ihmeellisiä olivat minulle ne lukuisat Euroopan reissut, joita kuoro teki. Saksaa, Brittein saarta, Itävaltaa ja Unkaria oli moneen otteeseen tarjolla. ”Toisenkos kerran sitä Unkariin tullaan?” oli yksi lentävistä lauseista. Kunnes siitä tuli ”kolmannennenkos”. Niin, taivutus vieläkin hankalahko. Kolmannennenkoksen? Kolmannenkos!

Kuoron matkassa näin kaupunkeja, joista olin vain unelmoinut: sacherkakkujen ja Sissin Wien, kansainvälinen Lontoo shoppailukatuineen – kyllä, se esiintymisten ja harjoitusten väliin jäänyt ruhtinaalliset 2,5 tuntia sahattiin Regent Streetiä ylösalas perusteellisesti – kultaisessa valossa kylpevä Oxford, Shakespearen Stratford-upon-Avon ja sen half-timbered houset satojen vuosien takaa.

Olin mukana laulamassa Mauno Koivistolle, Helmut Schmidtille, Indira Gandhille, Jimmy Carterille, Tanskan kuningatar Margareetalle – ja Ella Erosen hautajaisissa. Tässä vain muutama esimerkki, joista voi kiikkustuolissa lapsenlapsille kertoilla.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monessa kirkossa tuli hymistyä Gammal fäbodpsalm från Dalarna. Sävelmän kuuleminen saa vieläkin kylmät väreet selkäpiihin. Eikä pelkästään kuoron saumattoman yhteissoinnin keskellä laulua oppimaan rakastaneena. Myöhemmin valitsin juuri tämän haikeansuloisen sävelmän äitini hautajaismusiikiksi.

Lukuisat reissut sekä Suomessa että ulkomailla avarsivat ja antoivat ihan valtavasti uutta: paikkoja, kokemuksia, ihmisiä, perspektiiviä, maailmankuvaa. Aika monta erikoista hetkeä koettiin perhemajoituksissa. Englannin ensimmäisellä reissulla oli niin kylmä vierashuone, että hiukset heiluivat viiltävässä tuulessa ja pakkasessa. Ihka elävä SS-majuri Münchenissä ei ole unohtunut.

img_5409

img_5410-2

Koin suurta ylpeyttä saadessani olla osa suomalaisittain merkittävää kuoroinstituutiota, joka kyllä tunnettiin Suomen rajojen ulkopuolellakin, minä vain olin ollut se tietämätön. Niin ja, paitsi Tanen urkupillikokonaisuuteen kuuluminen, vielä ehkä merkittävämpää oli kuuluminen kuoron sisäiseen miniryhmään. Meitä samanhenkisiä noviiseja oli tolppakuorolaisten joukossa kymmenkunta, yhtä köyttä vetämässä. Erityisesti näiden ihmisten ystävyys merkitsi valtavasti – ja merkitsee edelleen.

Candominossa syntyneet, ja aktiivikuorolaisuuden jälkeen vielä kasvaneet, elämänmittaiset ystävyydet ovat olleet minulle se kaikkein tärkein kuoroaikojen anti – ”sillä suurin niistä on rakkaus”. Ja tietenkin musiikin mahti. Sen voima, joka liikuttaa ja ilahduttaa.

Huomio erityisesti Espoossa asuvat lapsiperheet: CandoMini-kuorokerho 7-9-vuotiaille lapsille aloittaa toimintansa 9.3. alkaen Olarin kirkossa. Lisätiedot sivuiltamme – tervetuloa mukaan!

Paluu 70-luvun kuoromatkalle

Annu Mikkonen, laulanut Candominossa 70-luvulla

Vanhat ihmiset muistavat parhaiten vanhoja asioita ja koska olin Candominossa kauan, kauan sitten, voin rauhassa noita aikoja muistellakin.

img_1011

Kuoron ensimmäinen ulkomaanmatka taisi olla matka Lundiin pohjoismaisille kirkkomusiikkipäiville kesällä 1974 ja ellen aivan väärin muista, tehtiin seuraava matka Unkariin kesällä 1977. Oli valtavan hienoa päästä kuoromatkalle Pohjoismaiden ulkopuolelle. Matkaan valmistauduttiin huolella. Tytöillä oli vielä melko uudet, Metsovaaran mustavalkoiset kuoropuvut. Ohjelmistossa oli uusia teoksia ja mukaan oli otettu myös joitakin unkarilaisia kansanlauluja, joita lauloimme ”sujuvasti” unkariksi.

img_1010

Kuoromatka oli monella tavalla suurten tunteiden ja elämysten matka. Joillekin se ajoittui jopa hyvinkin merkittäviin elämän käännekohtiin. Matka oli myös pitkä, hyvin pitkä. On kiinnostavaa, miten nuoren ihmisen mieli saakin ajan kulkemaan hitaasti. Meillä oli konsertteja mm. Budapestissa ja Esztergomissa, joka ainakin tuolloin oli Espoon ystävyyskaupunki. Meitä kuljetettiin Unkarin kauneimmilla paikoilla Tonavan varrella, ja matkan järjestäjät olivat suuressa ystävällisyydessään järjestäneet meille mahdollisuuden toipua matkan rasituksista Balaton-järven rannalla sijaitsevassa hienossa upouudessa mökkikylässä.

img_1012

Mökkikylä tarjosikin hienot mahdollisuudet lepoon. Ainoita ajanvietteitä oli rannalla makoilu. Satojen tuhansien järvien maasta tulevat parikymppiset kuorolaiset jaksoivatkin loikoilla jonkin aikaa järven rannalla, mutta sitten alkoi pitkästyttää. Toimeliaimmat pyykkäsivät, leikkivät parturia, pelasivat korttia tai muita pelejä, siivosivat mökkejä, lukivat kirjoja ja kun päivä oli juuri ja juuri saatu puoleen, alkoi jo toimeliaimpiakin pitkästyttää – ja kuumakin oli. Niinpä joku keksi, että läheisen kylän kaupasta saisi varmaankin jäätelöä. Ja niin saikin. Sai kuitenkin myös muunlaisia virvokkeita.

Ostosmatkan jälkeen aika sitten sujuikin varsin iloisissa merkeissä, kunnes Tane ja puheenjohtaja Sirpa katsoivat, että on kurinpalautuksen paikka. Riehakkaan iltapäivän ja illan jälkeen seurasi ankeampi aamu läksytyksineen ja kovennettuine kuoroharjoituksineen. Loppumatka olikin sitten tiukasti ohjelmoitua ja varmasti oli viisas päätös pitää nuoret kuorolaiset touhukkaina.

Haaste ja arvonta: onko sinulla mielessäsi jokin Candomino-muisto?  Kirjoita siitä 1.3.2017 mennessä osoitteeseen candomino (at) candomino.fi ja olet mukana arvonnassa! Palkintona on 2 kappaletta Candomino50-juhlajulkaisuja (Candominon työntekijät ja nykyiset jäsenet eivät ole mukana arvonnassa).

Musiikista voimaa

Tanja Kuismala, candominolainen 1997-2003

Oli vuosi 1997. En tuntenut Espoosta ketään muuta kuin mieheni, jonka kanssa kumpikin ummikkoina muutimme kaupunkiin, lähinnä miehen työn perässä. Olimme asuneet Savonlinnassa opintojeni takia edelliset viisi vuotta. Kesä 1997 kului kouluille esittelykirjeitä rustatessa. Pääkaupunkiseudulla oli opettajapula ja kävin muutamassa koulussa näytillä. Sain vuoden määräaikaisen luokanopettajan paikan Niipperistä ja hyppy kohti tuntematonta alkoi.

Miehen työpaikalla tuli puhetta työtaustastani. Minulle ehdotettiin Candominon koelauluihin menemistä, kiitos Marjaanan.  Candomino – joskus olin kyseisen nimen kuullut ja radiosta kuunnellut kaunissointuisen kuoron laulua. Menin koelauluihin ja pääsin kuoroon.

img_1014

Candominosta tuli minulle rakas harrastus. Pikkukaupungin kasvattina pääkaupunkiseudulle muutto oli ajatuksen tasolla hankalaa mutta kuorossa olin kotonani. Kuorolaulu oli työnohjausta parhaimmillaan. Vastavalmistuneena ensimmäistä  työvuottaan aloittavana luokanopettajana olin välillä aika pihalla kaikesta. Kuorolaulu oli työlle sopivaa vastapainoa ja siinä saattoi heittäytyä täysin musiikin valtaan.

Kuoron riveissä ollessani sain kolme lasta. Australiaan kuoromatkalle läksin, kun esikoiseni oli 9 kuukautta vanha. Ison vatsan kanssa käytiin Saksassa toista odottaessa, mutta Italiaan en päässyt, kun kolmosen laskettu aika oli niin lähellä.

img_1018

img_1020

Candominon kuorovuosien myötä sain kokea elämyksiä, joita en ikinä mistään muualta saa. En varmastikaan laula enää toiste yhtä laadukkaassa porukassa. Tauno oli sopivan luja mutta lempeä kuoronjohtaja – parempaa saa etsiä. Silti luulen, että paras opetus, jonka Candominosta sain, on vahva tunnekokemus siitä, miten musiikki auttaa yli vaikeiden aikojen. Se, että vaikka lähes kaikki ympäriltä romahtaa, musiikki antaa lohtua, tukee, ravitsee sydäntä ja antaa voimaa. Musiikki auttaa tarttumaan hetkeen ja pitämään kiinni vähäisistä onnen rippeistä, joita sillä hetkellä elämässä on.

Candominossa laulamiseni päättyi paluumuuttoon Mikkeliin omille synnyinseuduilleni. Sen jälkeen on koettu rankka avioero, lapsen vakava sairastuminen, elämästä ja kuolemasta taistelu. Kuorossa laulaminen on antanut minulle valmiudet selvitä vaikeistakin asioista. Musiikin terapeuttinen vaikutus on käytännössä koettu todeksi. Lämmöllä muistelen ja kiitän kuorovuosista Taunoa ja kaikkia kuorokavereita!

kuvat: Australian-matka 1999, Candominon arkisto

Katso Yleisradion 13.2. julkaisemat nostalgiset Candomino-videot Elävästä arkistosta 

En tuntenut olevani laulaja

Matti-Veikko Kuusi, mikkeliläinen urkuri ja alkuvuosien candominolainen

Tauno Satomaa taivutteli minut mukaan Etelä-Espoon seurakunnan nuorten kuoroon pikkuserkkujeni Sampo ja Seppo Suihkon kaveriksi. Sopraanoja ja alttoja saatiin helposti, mutta meitä poikia oli erikseen kutsuttava. Siinä joukossa oli hauska laulaa ja olla. Tauno osasi asettaa meille sopivia, innostavia haasteita. Taunolla oli myös oikea palo saada kuoro kehittymään jatkuvasti. Lauloimme Buxtehuden kantaattia Cantate Domino. Siitä muotoutui kuoron nimeksi Candomino.

Tunsin olevani soittaja. Tunsin oloni kotoisimmaksi päästessäni pianon, urkujen tai cembalon ääreen kuoron laulaessa Taunon johdolla. Soittotaitoni eteni aina urkudiplomiin ja ensikonserttiin asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen tehnyt elämäntyöni kanttorina, aluksi Espoossa, sitten 36 vuotta Mikkelissä. Mielestäni kanttorin tulee olla erityisesti musiikkia rakastavien ihmisten parissa. Olen johtanut seurakunnan lapsikuoroja, nuorisokuoroa, kirkkokuoroa, eläkeläiskuoroa ja Siionin virsiä laulavien kuoroa. Tämä on ollut melkoista opettelua, kaikki kun ovat niin erilaisia johtaa. Lasten kanssa kaikki luova toiminta oli hauskaa, heiltä löytyi ideoita loputtomiin. Johtamisessa on kyse siitä, miten saada paras mahdollinen tulos juuri tästä laulajistosta. Sopivan vaativa, mutta toteutettavissa oleva, ohjelmisto sekä hyvät harjoitusmetodit luovat innostuksen kuorolaisissa. Kotiin lähdemme virkistyneinä.

Mikkelin kokoisessa kaupungissa on selvää, että kanttori pitää yhteyttä myös seurakunnan ulkopuoliseen musiikkitoimintaan. En olisi etukäteen voinut uskoa, että johdan oopperakuoroa. Niin vain kävi, että valmensin kuoron 15 näyttämöteokseen. Vaikuttavaa oli nähdä kuorolaisten suuri into yhteisen päämäärän saavuttamiseksi: kuorolaulun lisäksi tehtiin talkoilla pukuja ja lavasteita, kerättiin rahaa kalliin produktion hyväksi monin tempauksin. Teos tuli tutuksi myös kuorolaisten perheille, naapureille ja työtovereille – se oli yleinen puheenaihe joka puolella.

Mikkelin Kamarikuoron sain nostetuksi sille tasolle, että kykenimme esittämään J.S. Bachin Johannespassion ja koko Jouluoratorion. Haydnin Luominen tehtiin yhteisesti Jyväskylän Cantinovumin ja Mikkelin orkesterin kanssa, Eric-Olof Södeströmin johtaessa. Merkittävän työn kuoromme äänenkäytön osalta teki puolisoni Riitta, hänkin Candominon laulajia. Kamarikuoron hiipumisen jälkeen perustin v.1999 Rovastikuntakuoron, joka on jatkanut suurten kirkkomusiikkiteosten linjaa.

Aloitin kuorolaisena, koska miesääniä oli vaikea saada kuoroon. Jäätyäni eläkkeelle olen saanut kutsun tulla laulajaksi jumalanpalvelusmusiikkia laulavaan pieneen kuoroon – samasta syystä. Mielelläni menen mukaan – ilahduttaa ja ihmetyttää, että vielä kelpaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAkuvat Mauritz Hellström (2012)

Candominoon voi edelleen hakea kaudelle 2017 – erityisesti miesääniä tarvitaan!
Hae kuoroon