Mä vaan vedän – mietteitä sakraalimusiikin olemuksesta

Olli Kortekangas, säveltäjä, 70-luvun candominolainen (teksti julkaistu aiemmin Reformaatio2017-blogissa)

Problematisointi on kaikin puolin kunnioitettava filosofinen menetelmä. Viimeistään modernismin myötä siitä tuli vallitseva ajattelutapa myös taiteessa. Sarkastisesti sanottuna: jos ongelmaa ei ole, se tehdään.

Sakraalimusiikin säveltäjäkin tulee aika ajoin esittäneeksi itselleen hankalia kysymyksiä, ihan perusteista alkaen. Tähän tapaan:

Sana ”sakraali” käännetään vakiintuneesti ”pyhäksi”. Onko sakraalimusiikki pyhämusiikkia, siis arkimusiikin vastakohta? Hmm. Pyhää musiikkia? Kuulostaa pateettiselta ja melkein pelottavalta, ainakin jos omia aikaansaannoksiaan ajattelee. Entä pyhitettyä musiikkia? Vaatisi muutaman aanelosen jotta teologisesti harrastelijaksi tunnustautuva ammattisäveltäjäkin ymmärtäisi edes mistä puhutaan.

Kaikki sakraalimusiikki, tai sellaiseksi kutsumamme, ei tietenkään ole kirkollista – ehkei kirkkomusiikkikaan itsestään selvästi aina sakraalia. Vaikka (tai koska) minulla on pitkä tausta kirkollisen musiikin säveltäjänä, koen usein vaikeaksi tai jopa tarpeettomaksi vetää rajaa ”hengellisen” ja ”maallisen” musiikin välille. Tämä koskee niin omia kuin muidenkin teoksia.

Säveltäjän omasta mielestä joku kovin arkinen hetki hänen musiikissaan saattaa herättää vastaanottajassa suuria tunteita, kun taas syvästi eletty ja sydänverellä piirretty voi jättää tämän täysin kylmäksi. En siis halua spekuloida kuulijoitteni reaktioilla, vaan ajattelen säveltämistä mieluummin kokemusten jakamisena.

Mistä oikeastaan puhumme kun puhumme sakraalista taiteesta? Kysyin tätä kerran eräältä viisaalta kirkonmieheltä. Hänen vastauksensa kuului: ”Se on sitä että ollaan perimmäisten kysymysten äärellä.” Taide ammentaa eksistenssin syvästä lähteestä tavallaan aina. Seuraako tästä, että kaikki taide on lopulta sakraalia?

Ehkä on tarpeellista pysähtyä välillä pohtimaan tällaisia kysymyksiä, vaikka vastauksia ei löytäisikään. Ainakin se pitää nöyränä. (Ja mitä hyötyä SIITÄ sitten on, urputtaa jokaisen säveltäjän sisällä asuva ei niin pieni narsisti.)

Kannattaa muistaa sekin, että enempää ei voi tehdä kuin parhaansa. Määritelkööt muut lopputuloksen pyhyyden tai pahuuden. Kuten rakastettu laulaja Kari Tapio aikanaan totesi omasta taiteestaan: ”Mä vaan vedän.”

Olli ja TaneOlli Kortekangas ja Tauno Satomaa 2005 (Candominon arkisto / M. Hellström)

Olli Kortekankaan On Compassion kuullaan ensi kerran 9.4. klo 18 Temppeliaukion kirkossa Candominon kantaesittämänä. Konserttiin on vapaa pääsy, tervetuloa!

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Mä vaan vedän – mietteitä sakraalimusiikin olemuksesta

  1. Hyvin yhteenvedetty, näppärä ja syvällinen suloisesti yhteensovitettuna, kiitos kirjoituksesta Olli K. Ja harmi, että Candomino konsertoi vaali-iltana.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s