Joulunodotusta

Iiris Kekäle, candominiläinen 2016–

loistekuva

Olen laulanut hieman yli kaksi vuotta CandoMinissä ja näiden vuosien aikana kuoron rooli elämässäni on kasvanut todella suureksi. Toiminnasta on tullut tärkeä osa arkea, ihmisistä ja yhteisöstä arvokas tukiverkosto. Keskinäinen luottamus, riemu ja huippuhetket antavat voimaa arkeen, ja treenien jälkeisellä energialla voi porskuttaa pitkälle eteenpäin. Musiikki ja sen luominen jo itsessään antavat voimavaroja, nautintoa ja onnistumisen tunteita, mutta kuoroharrastuksessa yhteisön tuki on ainakin itselleni aivan yhtä arvokkaassa roolissa.

Näin joulun alla harjoituskausi tiivistyy ja keikkaa pukkaa toisen perään. Kiirettä tasapainottaa kuitenkin yhteinen odotus joulusta. Joulu sisältää sen varsinaisen merkityksen lisäksi myös monia muita asioita. Se muistuttaa huomioimaan itselle tärkeitä aiheita arjessa: perhettä, kotia, ystäviä, lähimmäisenrakkautta, sekä tärkeäksi muodostunutta kuoroyhteisöä. Tämän kuorovuoden reissujen ja kisavetojen myötä porukka on lähentynyt entisestään, joten laulujen sanomaa on luonteva lausua sanojen koskettaessa meitä kaikkia.

Konsertit ovat aina myös esiintyjille hetki rauhoittua ja tyhjentää mieli nauttien joulutunnelmasta. Totta kai ainakin osan kappaleista esittäminen jännittää, mutta päällimmäisenä tunteena on kuitenkin positiivinen into jakaa keskinäistä riemua ja rauhan sanomaa kaikille. Kun pääsemme esiintymään Candomino-emokuoromme kanssa, saamme mahdollisuuden monipuolisempaan ohjelmistoon, suuremman kokoonpanon ja laajemman äänirekisterin myötä. Candomino rauhoittaa tunnelmaa ja kannustaa yrittämään vielä kovempaa. Kummankin kuoron mahtavien laulajien yhdistyessä on lopputulos aina ikimuistoinen. Opimme myös toinen toisiltamme uusia taitoja. On virkistävää nähdä uusiakin naamoja ja jakaa yhdessä jouluiloa ihan kaikille halukkaille.

Kappaleiden kauniit sävelmät ja sanomat luovat lämpöä kylmään talveen, stressin ja kaamosväsymyksen keskelle. Joulukonsertteihin tiivistyy se, minkä takia tätä tehdään. Ei palkintojen, menestyksen tai suosion, vaan upean musiikin ja kiireettömän tunnelman luomisen, sekä jakamisen ilon vuoksi.

 

Candomino-kuoroperheen perinteisissä Loiste-joulukonserteissa kuullaan Candominon ja CandoMinin lisäksi CandoMini-valmennuskuoroa ja kuorokerhoa. Kuoroja johtavat Esko Kallio, Viena Kangas ja Tuovi Kangas. Konsertit järjestetään ti 18.12. klo 19 Helsingin Olaus Petrin kirkossa ja ke 19.12. klo 19 Espoon tuomiokirkossa. Liput 22/12 € ennakkoon osoitteesta candomino.fi ja ovelta tuntia ennen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s