Tomi Satomaan paluu kotikirkkoon

EESTI ÕHTUD facebook (1)

Candomino ja Liedon kamarikuoro Musica Vocale tuovat musiikkiterveisiä Suomenlahden takaa Eesti õhtud – Kaikuja Virosta -konserteissa to 30.5. klo 20.00 Liedon kirkossa ja ma 3.6. klo 19.30 Olarin kirkossa.

Musica Vocalea johtava Tomi Satomaa palaa konserttien myötä juurilleen Olarin kirkkoon. Jo pienenä kirkon flyygelin alla pyörineelle Satomaalle Olarin kirkkoon liitty paljon muistoja: hän on laulanut Candominon riveissä isänsä Tauno Satomaan johdolla kymmenen vuotta ja treenannut kirkossa urkujen soittoa. Tomi Satomaa on yksi ikäpolvensa merkittäviä urkureita ja kirkkomuusikkoja Suomessa. Satomaa työskentelee tällä hetkellä aktiivisesti konsertoivana urkurina, kanttorina Liedon seurakunnassa, kuoronjohtajana sekä urkupedagogina. Paraisten vokaaliyhtyeenä aloittaneen Musica Vocalen Satomaa perusti vuonna 2011 ja kuoro on toimintansa aikana noussut Satomaan johdolla pienestä lauluyhtyeestä korkeatasoiseksi kamarikuoroksi. “Minulle todella merkityksellistä päästä yhdessä kuoroni ja Candominon kanssa konsertoimaan – ja juuri Olariin”, Satomaa kertoo.

Eesti õhtud – Kaikuja Virosta -konserteissa yhdistyvät Satomaalle kaksi hyvin mieluisaa musiikkityyliä; suomalainen kansallisromantiikka ja virolainen musiikki, Arvo Pärt etunenässä. Satomaan rakkaus virolaiseen musiikkiin onkin näkynyt Musica Vocalen ohjelmistossa koko sen suhteellisen nuoren iän. Musiikkia kuullaan Sibeliukselta, Pärtiltä, Madetojalta, Sisaskilta ja Kreekiltä. Erityisesti Satomaa haluaa nostaa esiin ohjelmistosta Jaakko Linjaman. “Linjaman Myrsky on aina ihastuttanut minua, ja hienoa on esittää se näin Linjaman 110-vuotisjuhlavuonna”, Satomaa intoilee. Kysyttäessä ohjelmiston koskettavinta teosta, Satomaa mainitsee Sibeliuksen Sortuneen äänen kaikkine muistoineen 80- ja 90-luvuilta, “isän ajoilta”. Toiseksi hän mainitsee Pärtin Drei Hirtenkinder aus Fatiman, joka on Satomaan sanoin “mikä suloisuus!”.

Konserttipaikoiksi valikoituivat kuorojen kotikirkot Liedon kirkko ja Olarin kirkko, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia. Liedon pienehkö keskiaikainen kivikirkko tarjoaa aivan toisenlaisen tunnelman ja akustiikan kuin Olarin 1980-luvun arkkitehtuuri. “Perinteet tämän tyyliselle toiminnalle on Liedossa täysin toisenlaiset kuin Olarissa. Hienoa olisi, että Liedon kirkkoon löytäisivät myös ne, jotka eivät usein ole kuorokonserteissa olleet”, Satomaa toteaa. Olarin kirkko on Musica Vocalelle esiintymispaikkana uusi, mutta Satomaa luottaa kuoron laulavan hyvin ja pääsevän sinuiksi lyhyessä lämmittelyssä Olarin akustiikkaan. Esiintymisen lisäksi Satomaa toivoo näkevänsä Olarissa vanhoja, Espoon aikaisia ystäviään.

Miksi Candominon ja Musica Vocalen yhteiskonsertteja kannattaa tulla kuuntelemaan kauempaakin? Tomi Satomaa esittää kolme syytä: “1) Luvassa on upeaa musiikkia, kesäillan tunnelmaa ja laadukasta kuorolaulantaa. 2) Konsertit ovat takuulla mielenkiintoista, kun mukana ovat yli 50 vuotta toiminut ja varsin meritoitutunut – sekä huhujen mukaan erittäin hyvässä iskussa oleva – Candomino ja toisaalta alkutaipaleellaan oleva, mutta sattuneesta syystä osittain Candominon kanssa samoista juurista ammentava Musica Vocale. 3) Pärt.”

Eesti õhtud – Kaikuja Virosta -konsertit to 30.5. klo 20 Liedon kirkossa ja ma 3.6. klo 19.30 Olarin kirkossa. Candominoa johtaa Esko Kallio ja Musica Vocalea Tomi Satomaa. Liedossa ohjelma 10 € ovelta ja Olarissa liput 10/15 € (sis. ohjelma) ennakkoon candomino.fi ja ovelta tuntia ennen. Liedon konsertti on osa Liedon seurakunnan Säveliä suvi-iltaan -kesäkonserttisarjaa.

Mainokset

Tervetuloa Lietoon!

Samuli Välimäki, Musica Vocalen 1-basso
facebook_1557559896440

Kamarikuoromme Musica Vocale Lieto musisoi keväällä yhdessä Candominon kanssa. Helatorstaina 30.5. laulamme kotikirkossamme Liedossa ja koulujen päätyttyä heti maanantaina 3.6., on meidän vuoromme tulla Olarin kirkkoon. Toivotamme kuulijoiden lisäksi myös lempeän kesän tervetulleeksi konserttiimme.

Musica Vocale syntyi Paraisilla kuoronjohtaja Tomi Satomaan aloitellessa kanttorinuraansa saaristossa. Toiminta vakiintui nopeasti ja kahdeksan vuoden jälkeen kuoro siirtyi entisessä muodossaan Paraisilta Lietoon. Näin myös aiemmasta nimestämme, Paraisten vokaaliyhtyeestä, päätettiin luopua.

On ilo päästä laulamaan Candominon kanssa! Johtajamme kuoromusiikin tyyli- ja sointi-ihanne on Candominon historiassa. Hän on itse laulanut kuorossa ja elänyt sen vaikutuspiirissä koko elämänsä. Iso osa Musica Vocalen ohjelmistosta on Candominon esittämää. Muiden kuorojen kanssa emme juurikaan ole tehneet yhteistyötä,  joten senkin vuoksi nämä konsertit ovat meille erityisiä.

Liedon kirkko on keskiaikainen, harmaa kivikirkko, joita löytyy Varsinais-Suomesta useita. Olarin kirkkoon verrattuna tunnelma on arkkitehtonisesti ja akustisesti varsin toisenlainen. Tervetuloa tutustumaan Candomino ja kuulijat!

Candomino ja Musica Vocale tuovat musiikkiterveisensä Suomenlahden takaa Eesti õhtud – kaikuja Virosta -konserteissa 30.5. klo 20 Liedon kirkossa ja 3.6. klo 19.30 Olarin kirkossa. Konserteissa kuullaan musiikkia virolaisilta säveltäjiltä, kuten Arvo Pärtiltä, Mart Saarilta ja Cyrillus Kreekiltä. Candominoa johtaa Esko Kallio ja Musica Vocalea Tomi Satomaa. Liedossa ohjelma 10 € ovelta ja Olarissa liput 10/15 € (sis. ohjelma) ennakkoon candomino.fi ja ovelta tuntia ennen.