Juhlavuoden kevät kuvina

Tässä kuvakokoelma Candominon kevätkauden esityksistä. Kiitos kaikille juhlavuottamme seuranneille, palataan taas elokuussa!

img_1004Tauno Satomaan 80-vuotiskonsertti 8.1. Olarin kirkossa

IMG_1048On Compassion -konsertti 9.4. Temppeliaukion kirkossa

IMG_1063Candomino-yhtye Vermon Finlandia-ajoissa 7.5.

IMG_1067Candominolaisia Olarin kirkon äitienpäivämessussa 14.5.

IMG_1064Candomino ja CandoMini Miljoonan linnunpöntön juhlissa Nuuksiossa 21.5.
YLEn televisioima Kevätseuranta-ohjelma löytyy areenasta, kuorolaiset laulavat ohjelman alussa ja lopussa.

Lapsikuorolaisten matkassa maailmalle

25364571949_1d36bacbd1_o

Seikkailu alkaa! Perjantaina 21.4. Olarin kirkossa voi lähteä jännittävälle musiikkimatkalle Candomino-kuoroperheen nuorimpien kuorolaisten ja Juvenalian lapsikuorojen kanssa. Kirkossa nähdään yli 60 lasta ja nuorta laulamassa, tanssimassa ja soittamassa yhdessä. Eri kansojen laulujen myötä kuorolaiset johdattavat matkalle maailman ympäri, lähtien Suomesta ja palaten kotimaahan takaisin. Matkalla kuullaan muiden muassa indonesialainen taistelulaulu, pohjoisamerikkalainen negrospirituaali ja afrikkalaisia tansseja. Lapsikuorolaiset toivottavat antoisaa ja jännittävää musiikkimatkaa!

Lähtekäämme maailmalle – suuri lapsikuorokonsertti
perjantaina 21.4.2017 klo 19 Olarin kirkossa

CandoMini, johtaa Viena Jurvelin
CandoMinin kuorokerho, valmennus Tuovi Kangas
Juvenalian lapsikuoro ja valmennuskuoro, johtaa Iiris Tarnanen

Liput 10 / 5 € ovelta, konsertin jälkeen kahvitarjoilu

Esimakua matkasta täältä!

Musiikin ja rakkauden huumaa

Sini Hänninen (o.s. Kimanen) – candominolainen vuodesta 2009

Aviomieheni ja minun tarinassa musiikki näyttelee pääosaa, mutta kehtaako sitä edes myöntää, ettemme tutustuneet Candominossa, vaan Dominantessa. Törmäsin Jarnoon ensimmäisen kerran Tallinnassa ihka ensimmäisellä Dominanten kanssa tekemälläni ulkomaanmatkalla. Hotellin aulassa Jarno tervehti minua ja minä vastasin hänen tervehdykseensä ujosti: ”Moi.” En edes tiennyt tuolloin, että Jarnokin on kuorolainen, vaan luulin häntä bisnesmieheksi, joten liukenin pikaisesti pois paikalta. No, selvisihän se myöhemmin kuorotreeneissä, että tuo bisnesmies olikin poikkeuksellisen hyvin pukeutuva teekkari.

Säännöllisin väliajoin mieheni ottaa puheeksi, miten kiitollinen hän on Tauno Satomaalle, että tämä uskalsi aikoinaan ottaa hänet kuoroon oppimaan kuorolaulua. Ja en voi muuta sanoa kuin että: ”Täällä toinen kiitollinen, hei!” Anoppini ehdotti miehelleni, että tämän kannattaisi hakea juuri Candominoon. Satomaan, ja Candominon kautta muiden musiikin ammattilaisten, avulla miehestäni kehkeytyi hauskoja juttuja kertoilevan kuorolaisen lisäksi loistava laulaja. Dominanteen hän haki uusien haasteiden perässä. Suuren suuret kiitokset siis myös Seppo Murrolle ja Dominanten arvovaltaiselle pääsykoejurylle siitä, että meidät aikoinaan hyväksyttiin kuorolaisiksi!

En tiedä, miten siinä oikein niin kävi, mutta yhtäkkiä Jarno jo raahasi minua kuuntelemaan Candominon harjoituksia ja mukaan kuoron esiintymismatkalle Poriin. Esiintymisen jälkeen johtaja Esko Kallio kysyi minulta, miten konsertti mielestäni meni. Vastasin vaatimattomasti, että: ”Todella hyvin ja kuorossa on kaunis soundi sekä muuten hyvä balanssi, mutta yksi ykkössopraano teiltä selvästi puuttuu.” Tietäähän sen jo, miten siinä sitten kävi.

Sini ja JarnoTaavetti Alinin kuva Sinistä ja Jarnosta vuodelta 2009.

Kuorokonsertti voi olla kuuntelijalle huumaava kokemus. Tunne, jonka kuulija kokee, lähtee kuitenkin liikkeelle kuoron ja johtajan välisestä keskittymisestä musiikin äärelle ja musiikin sisältämien tunteiden ilmaisemisesta. Palmusunnuntain Temppeliaukion konsertissamme 9.4. oli Hufvudstadsbladetin kriitikko Mats Liljeroos, joka kuvaili konsertin tunnelmaa lähes meditatiiviseksi kokonaisuudeksi. Siltä se tuntui minustakin. Erityisen hyvin tuohon meditatiiviseen tilaan pääsin Arvo Pärtin Magnificat-teoksessa. Jostakin syystä jännitin solistin tehtävää valtavasti. On vaikea sanoin kuvata niitä paineita, joita tuollaisessa tilanteessa voi kokea. Minulle epäonnistumisen pelkoon liittyivät niin itsensä kuin koko kuoron mahdollinen naurunalaiseksi saattaminen ja sen aiheuttaman häpeän tunteet. Kappaleen alettua pääsin kuitenkin irti jännityksestä ja kehoni tärinästä. Pystyin jättämään tuhatta ja sataa lyövän sydämeni tykytyksen taka-alalle ja keskittymään Marian kiitosvirren sanoihin sekä tunnelmaan, jonka halusin kuulijoille välittää.

Pärtin Magnificat on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja upeissa soivissa dissonansseissaan ainutlaatuinen. Vierekkäisten sävelten luoman värähtelyn ja jännitteen pystyy tuntemaan ja se luo kappaleeseen valtavan latauksen. Kun kappale pääsee huippukohtiinsa, ja saa laulaa sielunsa kyllyydestä, pääsevät helposti kaikki tunteet valloilleen. Esiintyjän tehtävä on kuitenkin koettaa välittää nuo tunteet kuulijalle joutumatta itse niiden valtaan. Teoksen viimeisellä sivulla toistetaan sanat ”Magnificat anima mea Dominum”, ”minun sieluni ylistää Herran suuruutta.” Viimeisen kerran kappale luo riipaisevat dissonanssit ja saavuttaa lopulta mystisen rauhan.

Ai niin, miten se rakkaus sitten syttyi? No, luultavasti yhdessä tehdyn musiikin kautta. En tiedä huumaannuttavampaa tunnetta kuin onnistunut konsertti tai erikoisen hyvin sujunut kappale. Musiikki iskee minulla todella syvälle sisimpään ja mieheni sanoo, että silmäni alkavat tuikkia, kun laulan.  Kun tuon ainutlaatuisen tunteen saa vielä jakaa loistavien ihmisten kanssa, niin paketti on koossa. Teen musiikkia aina täydestä sydämestäni – tai sydän auki, kuten eräs ystäväni sen ilmaisee. Kun sydän on auki, se on myös vastaanottavaisempi rakkaudelle. Se on varmaankin rakkaus musiikkiin ja laulamiseen, joka meidät yhdisti.

Muita kuoroon liittyviä rakkaustarinoita voi lukea uudesta Candomino 50 -julkaisusta! Saatavilla kuoron verkkokaupasta (15 € + toimituskulut)

Mats Liljeroosin arvio 9.4. konsertista on luettavissa Hbl:n sivuilta

Laulaminen on primitiivinen osa ihmisyyttä

Silja Nurkkala, Candominon puheenjohtaja 2011

Ihmiselle on luontaista kuulua johonkin. Muuten ajelehditaan. Ollaan cocktail-kutsuilla. Kilpailutetaan. Erityisen tärkeää on, että aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori kokee kuuluvansa johonkin.

Candomino on monelle nuorelle rakas harrastus ja oman perheen korvike. Kuoro tuo arkeen pysyvyyttä ja säännöllisyyttä: kahdet kuorotreenit viikossa, laulutunnit, viikonloppuleirit, keikat, matineat ja ulkomaanmatkat. Illanistujaiset ja notkujaiset, kissanristiäiset ja konserttien jälkipuinnit.

Kuoro on erilaisten ihmisten ekosysteemi, jonka täytyy hengittää yhtä aikaa, olla samalla sivulla, soida yhdessä. Se on nuorelle turvallinen kasvuympäristö, jos elämä on muutoin yksilökeskeistä tai hakee vielä suuntaansa. Kuoroharrastus vaatii sitoutumista ja kykyä sovittaa omaa toimintaa osaksi kokonaisuutta. Se on välillä rasittavaakin: maanantai-iltaisin, kun sen kymmenennen kerran hiotaan samaa sointua. Tai sunnuntaiaamuisin, kun herätään pakolliseen jumalanpalvelusavustukseen laulamaan aamuäänellä päivän psalmia.

Usean tutkimuksen mukaan kuoroharrastus lisää ihmisen hyvinvointia ja parantaa elämänlaatua. Se vastaa ihmisen perustarpeeseen kuulua johonkin ja toimia tavoitteellisesti yhdessä.

Laulaminen on lähes primitiivinen osa ihmisyyttä: ihmiset, jotka eivät muutoin juuri laula, löytävät itsensä laulamasta elämän tärkeissä tilanteissa: syntymäpäivinä, hautajaisissa, häissä tai kun Suomi voittaa jääkiekossa.

Candomino on toiminut jo viidenkymmen vuoden ajan usealle nuorelle tärkeänä yhteisönä ja rakkaana harrastuksena. Suosittelen sitä lämpimästi nuorille, jotka vielä etsivät omaa ääntään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Candomino 50 -kirkkokonsertti palmusunnuntaina 9.4. klo 18 Temppeliaukion kirkossa, vapaa pääsy – tervetuloa! Konserttiviikon jälkeen kuoroon otetaan jälleen uusia laulajia, katso lisää candomino.fi

Soi kuin enkelikuoro

Marjukka Malkavaara, Candominon intendentti 2009-10 (teksti julkaistu aiemmin Essessä 10.12.2009)

Yleisradion ulkolähetysauto seisoo parkissa Olarin kirkon edessä. Autosta kirkkosaliin johtaa piuhojen vana. Sisällä autossa istuvat ja odottavat kuorotoimittaja, tuottaja Inari Nuutero (nyk. Tilli) sekä äänisuunnittelijat Tommi Slotte ja Kalevi Laine.  “Haluatteko harjoitella vielä?” Nuutero kysyy saliin kuuluvan mikrofonin välityksellä.

Kirkossa on innostunut ja keskittynyt tunnelma – Espoon nuorisokuoro Candomino on äänittämässä Yleisradiolle kantanauhaa eli musiikkia radionkuuntelijoiden iloksi. Johtaja Esko Kallio on valinnut äänityskappaleiksi sekä joululauluja että suosittuja hengellisiä lauluja: mukana ovat esimerkiksi Sulho Rannan Taas kaikki kauniit muistot, P. J. Hannikaisen Tuikkikaa, oi joulun tähtöset ja Kari Rydmanin Niin kaunis on maa. Rydman on tätä nauhoitusta varten tehnyt kappaleeseensa uuden kuorosovituksen, ja säveltäjä Lauri Nurkkala puolestaan on sovittanut Candominon nauhoittamista joululauluista kaksi.

Candomino_Olari029

Mutta nyt istutaan Yleisradion ääniautossa ja odotetaan Heikki Klemetin Iltalaulua alkavaksi. “Hyvä, että Esko valitsi tämän laulun, se sopii niin moneen paikkaan”, Nuutero toteaa tyytyväisenä lehteillessään Iltalaulun nuottia. Viiden kappaleen äänittämiseen on varattu vain viitisen tuntia, siinä ajassa täytyy tulla valmista. “Kantanauhan äänitys on kuin konserttiäänityksen ja levynteon välimuoto”, Nuutero selittää. Levyä tehdessä saatetaan tarvita jopa sata ottoa laulua kohti. Nuuteron muistiinpanojen mukaan Candominon edellinen nauhoituskappale Taas kaikki kauniit muistot meni purkkiin kahdeksalla otolla.

“Voisitteko hajaantua vähän? Ja voisivatko miehet asettua hieman taaemmas? Nyt kuulemme yksittäisiä ääniä”, Nuutero opastaa. Candomino aloittaa Iltalaulunsa. “Todella siistin kuuloista”, Nuutero ja Slotte myöntelevät.

Candomino_Olari038

Päivän lopussa niin kuoro ja sen johtaja kuin tuottajakin puhkuvat tyytyväisyyttään. “Candomino soi kuin enkelikuoro, kuoron soundi sopii todella hyvin Olarin kirkkoon”, Nuutero kehuu. Turussa kasvanut ja itsekin monissa kuoroissa laulanut Nuutero kertoo tunnistavansa Candominon työskentelytavassa jotain hyvin tuttua. “Olen itse kasvattikuorossani Turun konservatorion nuorisokuorossa tottunut siihen, että kappaleiden työstäminen on hyvin tarkkaa. Myös Candominossa tehdään perusteellista työtä, ja se kuuluu. Kuoro soi raikkaasti ja kuulaasti.”

Nuutero sanoo uskovansa, että Candominon äänittämät laulut voivat saada soittoaikaa radiossa. “Koen, että joka tapauksessa teemme suomalaista kulttuurihistoriaa. On hieno ajatus, että vaikkapa 50 vuoden päästä joku voi löytää nämä äänitteet ja laittaa niitä edelleen yleisölle kuultavaksi.”

Ylen toimittaja Inari Tilli kertoo lisää Candominon kanssa tehdystä pitkästä yhteistyöstä 9.4. julkaistavassa Candomino 50 -juhlajulkaisussa. Teos on saatavilla On Compassion -konsertissa sekä sen jälkeen verkkokaupastamme!

Mä vaan vedän – mietteitä sakraalimusiikin olemuksesta

Olli Kortekangas, säveltäjä, 70-luvun candominolainen (teksti julkaistu aiemmin Reformaatio2017-blogissa)

Problematisointi on kaikin puolin kunnioitettava filosofinen menetelmä. Viimeistään modernismin myötä siitä tuli vallitseva ajattelutapa myös taiteessa. Sarkastisesti sanottuna: jos ongelmaa ei ole, se tehdään.

Sakraalimusiikin säveltäjäkin tulee aika ajoin esittäneeksi itselleen hankalia kysymyksiä, ihan perusteista alkaen. Tähän tapaan:

Sana ”sakraali” käännetään vakiintuneesti ”pyhäksi”. Onko sakraalimusiikki pyhämusiikkia, siis arkimusiikin vastakohta? Hmm. Pyhää musiikkia? Kuulostaa pateettiselta ja melkein pelottavalta, ainakin jos omia aikaansaannoksiaan ajattelee. Entä pyhitettyä musiikkia? Vaatisi muutaman aanelosen jotta teologisesti harrastelijaksi tunnustautuva ammattisäveltäjäkin ymmärtäisi edes mistä puhutaan.

Kaikki sakraalimusiikki, tai sellaiseksi kutsumamme, ei tietenkään ole kirkollista – ehkei kirkkomusiikkikaan itsestään selvästi aina sakraalia. Vaikka (tai koska) minulla on pitkä tausta kirkollisen musiikin säveltäjänä, koen usein vaikeaksi tai jopa tarpeettomaksi vetää rajaa ”hengellisen” ja ”maallisen” musiikin välille. Tämä koskee niin omia kuin muidenkin teoksia.

Säveltäjän omasta mielestä joku kovin arkinen hetki hänen musiikissaan saattaa herättää vastaanottajassa suuria tunteita, kun taas syvästi eletty ja sydänverellä piirretty voi jättää tämän täysin kylmäksi. En siis halua spekuloida kuulijoitteni reaktioilla, vaan ajattelen säveltämistä mieluummin kokemusten jakamisena.

Mistä oikeastaan puhumme kun puhumme sakraalista taiteesta? Kysyin tätä kerran eräältä viisaalta kirkonmieheltä. Hänen vastauksensa kuului: ”Se on sitä että ollaan perimmäisten kysymysten äärellä.” Taide ammentaa eksistenssin syvästä lähteestä tavallaan aina. Seuraako tästä, että kaikki taide on lopulta sakraalia?

Ehkä on tarpeellista pysähtyä välillä pohtimaan tällaisia kysymyksiä, vaikka vastauksia ei löytäisikään. Ainakin se pitää nöyränä. (Ja mitä hyötyä SIITÄ sitten on, urputtaa jokaisen säveltäjän sisällä asuva ei niin pieni narsisti.)

Kannattaa muistaa sekin, että enempää ei voi tehdä kuin parhaansa. Määritelkööt muut lopputuloksen pyhyyden tai pahuuden. Kuten rakastettu laulaja Kari Tapio aikanaan totesi omasta taiteestaan: ”Mä vaan vedän.”

Olli ja TaneOlli Kortekangas ja Tauno Satomaa 2005 (Candominon arkisto / M. Hellström)

Olli Kortekankaan On Compassion kuullaan ensi kerran 9.4. klo 18 Temppeliaukion kirkossa Candominon kantaesittämänä. Konserttiin on vapaa pääsy, tervetuloa!