Muistoja, muistiinpanoja, vaikutuksia ja kytkentöjä (2/3)

Juha Hovinen, Candominon puheenjohtaja 1979-1986

1980 otettiin käyttöön Olarin punatiilinen kirkko, arkkitehtien Käpy ja Simo Paavilaisen toimiston ensimmäinen suunnittelutyö. Kuoron harjoitukset siirtyivät Niittykummun kappelista uuden kirkon sivurakennuksen musiikkitiloihin. Kymmenen vuotta myöhemmin, 1990-92, tein töitä Paavilaisten toimiston päätyön, punatiilisen Vaasan yliopiston, yhtenä suunnittelijana. Olarin kirkon harjoitusten jälkeen pidimme usein jatkoja muutamien kuorolaisten kanssa Niittykummussa Espoon tuomiokirkkoseurakunnan tulevan kanttorin Petri Koivusalon kotona. Samalla tutustuin Petrin veljeen Mikaan. Minusta tuli myöhemmin Mikan tyttären kummi.

BBC:n Let the Peoples Sing -nauhakilpailun jaettu voitto 1980 oli käännekohta ja läpimurto. Se todisti kuorolle itselleen, että se kuulosti pitkään – mm. USA:n kiertueella 1979 – hiotun ohjelmiston parissa kansainvälisillekin korville tarkoitetulla äänitteellä riittävän hyvältä. Koska saavutus oli sama kuin Tapiolan yhteiskoulun kuorolla Erkki Pohjolan johdolla yhdeksän vuotta aikaisemmin, se antoi myös itsevarmuutta ja statusta, jonka pohjalta jaksettiin aktiivisesti rakentaa seurakuntayhtymän ja kaupungin entistä pitkäjänteisempää taustatukea. Joulukuussa 1980 käytiin näissä merkeissä esiintymässä sekä kirkkovaltuustolle että kaupunginvaltuustolle ja yhteyttä tiivistettiin niin tapaamisilla kuin kirjelmillä.

Olimme BBC:n kilpailussa Yleisradion edustajia. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana oli 1979-80 kuorotoimittaja Niki Vaskola ja pidimme kiinni tiiviistä yhteistyöstä hänen kanssaan muun muassa kantanauhojen tallentajana. Kuoro teki 1980 aikana kuusi nauhoitusta radiolle ja televisiolle ja esiintyi vuoden aikana Suomen Yleisradiossa 109 kertaa. Ensimmäisten Saksan kiertueiden yhtenä tukipisteenä olivat Westdeutscher Rundfunkille (WDR) tehdyt studio- ja konserttiäänitykset Kölnissä. Yleisradiossa oli musiikkitoimittajana myös Leena Santalahti, joka kirjoitti lisäksi konserttiarvosteluja Länsiväylä-lehteen ja hänet pyydettiin siksi mukaan muutamille kuoron ulkomaankiertueille. Myöhemmin sain toisinaan sijaistaa häntä lehden musiikkitoimittajana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKiertueella Saksassa ja Belgiassa toukokuussa 1981

BBC:n kilpailuvoiton ohjelma julkaistiin 1981 osana Finngospelin eli pastori Jan-Erik Lindqvistin kanssa julkaistua LP-levyä. Lindqvist toi maahan ulkomaisten levy-yhtiöiden tuotemerkkejä ja hänellä oli ruotsalaisen Proprius-yhtiön kanssa läheiset ja viennin kannalta välttämättömät suhteet. Hän järjesti äänittäjäksi Propriuksen luottomiehen, ruotsalaisen Bertil Alvingin. Tämä kultakorva käveli kesken soundcheckiä kuoron eteen tuumailemaan ja teki sitten vaikutuksen pyytämällä joitain vierekkäisiä laulajia vaihtamaan paikkaa paremman äänitystasapainon tallentumiseksi. Lindqvist teki samoihin aikoihin yhteistyötä myös Astrid Riskan Jubilate-kuoron kanssa. Finngospelin kanssa seuraavaksi tehdyn Missa Brevis -levyn sisävihkoa varten teetin Yliopiston kirjastossa nuottikuvaustöitä Jussi Tiaisella. 30 vuotta myöhemmin toimitin saman valokuvaajan kanssa Espoon kaupungin 2000-luvun alkuvuosien julkisesta arkkitehtuurista kertovan kirjan.

Levytystoiminnan seuraava tavoiteltu askel oli yhteistyö Finlandia Recordsin Jaakko Borgin kanssa. Vaikka levy-yhtiö vaihtui, äänittäjä pysyi. Myöhemmin, kun organisoin Tapiolan Kamarikuorolle sen ensimmäisiä levytyksiä, järjestin teknisen laadun takaamiseksi saman tutun miehen äänittäjäksi.

Kuorolla oli 1977 muodostettu Metsovaaran rytmikkään kankaan mustavalkoinen ilme ja Tommi Tuomisen suunnittelema logo. Julkista ilmettä viimeisteltiin vielä painotuotteilla, joiden osaamisessa sain hyödyllistä teknistä oppia Suomenojalla toimineen Kivirannan graafisen laitoksen faktoreilta. Ensimmäinen pukuneuvottelu Vuokko Nurmesniemen kanssa pidettiin jo maaliskuussa 1979, mutta uusissa Vuokon suunnittelemissa ja valmistamissa mustavalkoisissa mekoissa päästiin esiintymään vasta helmikuusta 1985 alkaen.

Muistan, että brändäyksessä oli kerran pieni harmiton sivupolku. En enää muista koska ja millä paikkakunnalla mahdoimme olla laulamassa, kun kohtasimme vieraskirjan, jonka yhtenä aikaisempana allekirjoittajana oli ollut Vetelin Nuorisokuoro. Emme tietenkään voineet vastustaa kiusausta. Uusin nimenkirjoittaja oli Toiseksi Vetelin Nuorisokuoro.

Yleisradio isännöi seuraavaa kansainvälistä Let the Peoples Sing -kuorokilpailua 14.-15.10.2017. Katso videolta myös Candominon terveiset!

Mainokset

Muistoja, muistiinpanoja, vaikutuksia ja kytkentöjä (1/3)

Juha Hovinen, Candominon puheenjohtaja 1979-1986

Musiikillinen harrastukseni alkoi Helsingissä Sirkka Valkola-Laineen Suomen ensimmäisessä musiikkileikkikoulussa, jonka pienenä musikanttina sain esiintyä julkisesti mm. Linnanmäen lavalla ja mustavalkoisessa televisiossa. Ennen kouluvuosiani soitin myös pianoa Helsingin konservatoriossa. Kun perheemme muutti 1964 Lönnrotinkadun kerrostalosta Haukilahden kerrostaloon, äitini lapsuudenkodista periytynyt Helsingin pommituksissa pintavaurioitunut pianomme ei kuitenkaan muuttanut mukanamme.

Minulla oli Olarin kansakoulussa ja Etelä-Espoon yhteiskoulussa kaksi erityisen musikaalista ja myöhemmin pitkälle edennyttä luokkatoveria, Gösta Sundqvist ja Eerik Siikasaari, mutta en kuulunut kummankaan musiikilliseen lähipiiriin. Keskikoulussa ei ollut mahdollisuutta valita sekä musiikkia että kuvataiteita. Harrastukseni keskittyivät visuaaliselle puolelle kunnes 70-luvun alun proge ja fuusiojazz innostivat palaamaan uudelleen sormioihin, tällä kertaa sähköisiin. WLM-urut myi niiden valmistaja Alf Wager Heikintorin soitinliikkeestään. Veljeni Pauli rakensi minulle ulkomailta hankkimieni piirikaavioiden perusteella ja koti- ja ulkomailta hankkimistamme elektroniikan komponenteista Minimoogia läheisesti muistuttavan syntetisaattorin, jonka oskillaattorit, kohinageneraattori, suodattimet ja muut äänenmuokkaimet ylläpitivät uteliaisuuttani äänimaailmojen ihmeisiin.

Moniääninen laulu tai protestanttisen tai katolisen kirkkomusiikin historia, muodot ja tekstit eivät olleet tuttuja. Moni asia muuttui sen jälkeen kun käväisin kerran koulupäivän jälkeen luokkatoverini Matti Vuolannon kanssa Niittykummun kappelilla, jossa hän kävi soittamassa akustista kitaraansa. Kohtasin siellä ennalta aavistamatta minulle tuntemattoman Tauno Satomaan, joka ryhtyi siltä istumalta testaamaan tuntemattoman nuoren musikaalisuutta. Kohta istuin Candominon harjoituksissa itselleni uuden äänimaailman ympäröimänä. Muutama kuoron laulaja oli sentään jotenkin tuttu joistakin muista yhteyksistä, Sakari Alaranta rippikoulusta, sisarukset Hanna ja Minna Pätäri ja Merja Korpijoki sekä Kari Mikkonen koulusta Haukilahdesta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin suunnittelin Sakarin perheelle talon Raisioon. Sitä ennen olin saanut kuorossa alttoa laulaneen Annu Lehesmaan vanhemmilta ensimmäisen, osa-aikaisen, työpaikkani arkkitehtitoimistossa 1979-80.

OLYMPUS DIGITAL CAMERACandomino Espoossa joulukuussa 1976

Taunon metodi, jossa kaikki kuorolaiset valmennettiin yksi kerrallaan, oli ja on edelleen harvinainen. Minulle selvisi myöhemmin, että Saksassa Frieder Bernius on tehnyt samaa maineikkaan Stuttgartin kamarikuoronsa kanssa. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kohtasin sattumoisin Berniuksen ja hänen kuoronsa Frankfurtin lentokentällä heinäkuussa 2008.

Klassisen musiikin maailma avautui minulle Candomino-vuosien aikana tietysti laajemminkin ja innostuin perusteellisesti varsinkin ns. vanhasta musiikista ja historiatietoisista esityskäytännöistä. Systemaattiseen tutustumiseen kuului huomattavia määriä kirjallisuutta, oivallisena apuna kirjeenvaihto Lontoosta löytämäni Travis & Emery -kirjakaupan kanssa, nuottihankintoja, aktiivista levykokoelman  kartuttamista ja genren tuon ajan eurooppalaisten gurujen konserttien ja harjoitusten seuraamista. Tallensin niitä myöhempää syventymistä varten aikansa teknologisella ihmeellä, helposti piilotettavalla Sony WM-D6C -nauhurilla.

Muutama vuosi kuoroon liittymisen jälkeen minut laitettiin Candominon hallituksen puheenjohtajaksi. Pesti jatkui kuorossa viettämäni viimeiset seitsemän vuotta 1979-1986. Hallituksen muita saman ajan pitkäaikaisia jäseniä olivat jo 1972 aloittanut Simo Talvitie sekä 1979 alkaen Mauri Alasaari ja Jaakko Tuuteri.

Kävin tietysti läpi kuoroyhdistyksen aikaisempien vaiheiden dokumentit ja kirjasin muistiin mm. aikaisemmat puheenjohtajat: Sampo Suihko 1972-1973, Anneli Lappalainen 1973-1974, Anneli Jokinen 1974-1975,  Olli Kortekangas 1976-1977, Sirpa Kujanpää 1977-1979. Koska esim. Suihkon veljesten aktiivinen panos ajoittuu osaksi ennen yhdistysvuosia, kirjalliset dokumentitkin olivat ehkä siltä osin puutteellisia. Valtavia määriä välttämättömiä järjestelyihin, sopimuksiin, esiintymisiin ja kiertueiden sujuviin onnistumisiin liittyviä käytännön asioita hoiti pitkään myös matkanjohtajana uurastanut kirkkomusiikkisihteeri Raita Kuusela ja hänen jälkeensä Marja-Terttu Mäki vuodesta 1983.

Kuoron nimi oli vaihtunut kertaalleen ennen minua ja pohdinta jatkui minunkin aikanani: Candomino-kuoro 1967-1972, Espoon Nuorisokuoro Candomino 1972-1981 (nimi muutettiin samalla kun toiminta vakioitiin rekisteröidyksi yhdistykseksi), 1982 palautettiin alkuperäinen nimi Candomino-kuoro, mutta yhdistyksen nimi Espoon Nuorisokuoro Candomino ry pidettiin ennallaan. Sääntöihin kirjattiin kirkasotsainen lause: ”Yhdistyksen tavoitteena on edistää nuorison musiikkiharrastusta ja kohottaa kuorolaulun tasoa järjestämällä musiikkitilaisuuksia ja konsertteja sekä kouluttamalla jäseniään”. Kuoro oli toki täysin Taunon taiteellinen instrumentti, mutta yhdistysmuotoinen toiminta tarkoittaa aina, että taiteellinen johtaja on samalla muodollisesti yhdistyksen työntekijä. Toiminnan kehittäminen tarkoitti pian sitä, että yhdistyksellä oli kolme työntekijää: taiteellinen johtaja, intendentti ja laulunlehtori, jona aloitti kuuden hakijan joukosta valittu Hannele Valtasaari.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALaulutervehdys barbeque-juhlan järjestäjille konsuli Fred Niemen kotipihalla Chicagossa USA:n kiertueella elokuussa 1979.

Huom. Onhan sinulla jo oma Candominon tarinoita kokoava 50-vuotisjulkaisu? Saatavilla Candominon verkkokaupasta hintaan 19 € (sis. toimituskulut).

”Kun laulamisesta syntyy uskoa”

Vita Linfast, candominolainen 2013-14

Uskallusta. Rohkaisua. Kannustusta. Lämpöä.

Nämä tuntemukset tulevat ensimmäisinä mieleeni, kun mietin Candominoa. Ja minä mietin sitä edelleen hyvinkin usein. Tuohon vuoteen, kun olin candominolaisena, liittyy enemmän henkilökohtaiseen kasvuun kohdistuvia muistojani ja kuorolaisten elämäntapoja ihannoivia kokemuksiani.

Lauloin Candomino-kuorossa vuoden. Sen aikana opin paljon. Näitä opittuja taitojani kannan ja kehitän päivästä toiseen. Tutustuin sellaiseen kulttuuriin, jota kaipasin elämässäni pitkään: toisia hyväksyvää, luovaa, läheisyyttä täynnä olevaa ja turvallisen oloista. Uskalsin Candominossa sytyttää uudestaan sen, mitä joskus osasin: laulamisen ja esiintymisen. Sain sellaista syvää kannustusta, että korvissani soi edelleen kuorolaisten äänet: ”sinä osaat Vita.” Niin minä osaankin! Koin sen silloin. Koen sen uudelleenkin.

kuva

Muistoni ovat täynnä niitä yhteisiä hetkiä viikoittain. Harjoitusillat ja erityisesti ne illat, kun ommeltiin yhdessä kuoropukuja candominiläisille, kun laulettiin ja tuotiin eväitä yhteiseen juhlapöytään. Sellaista läsnäoloa en voi olla muistamatta. Sellaista osaamista en voi olla ottamatta opikseni. Kuorolaulaminen itsessään on minulle herkkä aihe, sillä se vie minut jonnekin omaan fantasiamaailmaan. Hyvin voimakkaita tunteita syntyy kuorolaulua kuunnellessa. Candomino on siinä taitava ja muihin verraton. Verraton siksi, että sellaista ilmapiiriä ei voi olla missään muualla.

Toivon Candomino-kuorolle kaunista aikaa yhdessä ja laulamisen iloa!

Juhlavuoden kevät kuvina

Tässä kuvakokoelma Candominon kevätkauden esityksistä. Kiitos kaikille juhlavuottamme seuranneille, palataan taas elokuussa!

img_1004Tauno Satomaan 80-vuotiskonsertti 8.1. Olarin kirkossa

IMG_1048On Compassion -konsertti 9.4. Temppeliaukion kirkossa

IMG_1063Candomino-yhtye Vermon Finlandia-ajoissa 7.5.

IMG_1067Candominolaisia Olarin kirkon äitienpäivämessussa 14.5.

IMG_1064Candomino ja CandoMini Miljoonan linnunpöntön juhlissa Nuuksiossa 21.5.
YLEn televisioima Kevätseuranta-ohjelma löytyy areenasta, kuorolaiset laulavat ohjelman alussa ja lopussa.

Lapsikuorolaisten matkassa maailmalle

25364571949_1d36bacbd1_o

Seikkailu alkaa! Perjantaina 21.4. Olarin kirkossa voi lähteä jännittävälle musiikkimatkalle Candomino-kuoroperheen nuorimpien kuorolaisten ja Juvenalian lapsikuorojen kanssa. Kirkossa nähdään yli 60 lasta ja nuorta laulamassa, tanssimassa ja soittamassa yhdessä. Eri kansojen laulujen myötä kuorolaiset johdattavat matkalle maailman ympäri, lähtien Suomesta ja palaten kotimaahan takaisin. Matkalla kuullaan muiden muassa indonesialainen taistelulaulu, pohjoisamerikkalainen negrospirituaali ja afrikkalaisia tansseja. Lapsikuorolaiset toivottavat antoisaa ja jännittävää musiikkimatkaa!

Lähtekäämme maailmalle – suuri lapsikuorokonsertti
perjantaina 21.4.2017 klo 19 Olarin kirkossa

CandoMini, johtaa Viena Jurvelin
CandoMinin kuorokerho, valmennus Tuovi Kangas
Juvenalian lapsikuoro ja valmennuskuoro, johtaa Iiris Tarnanen

Liput 10 / 5 € ovelta, konsertin jälkeen kahvitarjoilu

Esimakua matkasta täältä!

Musiikin ja rakkauden huumaa

Sini Hänninen (o.s. Kimanen) – candominolainen vuodesta 2009

Aviomieheni ja minun tarinassa musiikki näyttelee pääosaa, mutta kehtaako sitä edes myöntää, ettemme tutustuneet Candominossa, vaan Dominantessa. Törmäsin Jarnoon ensimmäisen kerran Tallinnassa ihka ensimmäisellä Dominanten kanssa tekemälläni ulkomaanmatkalla. Hotellin aulassa Jarno tervehti minua ja minä vastasin hänen tervehdykseensä ujosti: ”Moi.” En edes tiennyt tuolloin, että Jarnokin on kuorolainen, vaan luulin häntä bisnesmieheksi, joten liukenin pikaisesti pois paikalta. No, selvisihän se myöhemmin kuorotreeneissä, että tuo bisnesmies olikin poikkeuksellisen hyvin pukeutuva teekkari.

Säännöllisin väliajoin mieheni ottaa puheeksi, miten kiitollinen hän on Tauno Satomaalle, että tämä uskalsi aikoinaan ottaa hänet kuoroon oppimaan kuorolaulua. Ja en voi muuta sanoa kuin että: ”Täällä toinen kiitollinen, hei!” Anoppini ehdotti miehelleni, että tämän kannattaisi hakea juuri Candominoon. Satomaan, ja Candominon kautta muiden musiikin ammattilaisten, avulla miehestäni kehkeytyi hauskoja juttuja kertoilevan kuorolaisen lisäksi loistava laulaja. Dominanteen hän haki uusien haasteiden perässä. Suuren suuret kiitokset siis myös Seppo Murrolle ja Dominanten arvovaltaiselle pääsykoejurylle siitä, että meidät aikoinaan hyväksyttiin kuorolaisiksi!

En tiedä, miten siinä oikein niin kävi, mutta yhtäkkiä Jarno jo raahasi minua kuuntelemaan Candominon harjoituksia ja mukaan kuoron esiintymismatkalle Poriin. Esiintymisen jälkeen johtaja Esko Kallio kysyi minulta, miten konsertti mielestäni meni. Vastasin vaatimattomasti, että: ”Todella hyvin ja kuorossa on kaunis soundi sekä muuten hyvä balanssi, mutta yksi ykkössopraano teiltä selvästi puuttuu.” Tietäähän sen jo, miten siinä sitten kävi.

Sini ja JarnoTaavetti Alinin kuva Sinistä ja Jarnosta vuodelta 2009.

Kuorokonsertti voi olla kuuntelijalle huumaava kokemus. Tunne, jonka kuulija kokee, lähtee kuitenkin liikkeelle kuoron ja johtajan välisestä keskittymisestä musiikin äärelle ja musiikin sisältämien tunteiden ilmaisemisesta. Palmusunnuntain Temppeliaukion konsertissamme 9.4. oli Hufvudstadsbladetin kriitikko Mats Liljeroos, joka kuvaili konsertin tunnelmaa lähes meditatiiviseksi kokonaisuudeksi. Siltä se tuntui minustakin. Erityisen hyvin tuohon meditatiiviseen tilaan pääsin Arvo Pärtin Magnificat-teoksessa. Jostakin syystä jännitin solistin tehtävää valtavasti. On vaikea sanoin kuvata niitä paineita, joita tuollaisessa tilanteessa voi kokea. Minulle epäonnistumisen pelkoon liittyivät niin itsensä kuin koko kuoron mahdollinen naurunalaiseksi saattaminen ja sen aiheuttaman häpeän tunteet. Kappaleen alettua pääsin kuitenkin irti jännityksestä ja kehoni tärinästä. Pystyin jättämään tuhatta ja sataa lyövän sydämeni tykytyksen taka-alalle ja keskittymään Marian kiitosvirren sanoihin sekä tunnelmaan, jonka halusin kuulijoille välittää.

Pärtin Magnificat on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja upeissa soivissa dissonansseissaan ainutlaatuinen. Vierekkäisten sävelten luoman värähtelyn ja jännitteen pystyy tuntemaan ja se luo kappaleeseen valtavan latauksen. Kun kappale pääsee huippukohtiinsa, ja saa laulaa sielunsa kyllyydestä, pääsevät helposti kaikki tunteet valloilleen. Esiintyjän tehtävä on kuitenkin koettaa välittää nuo tunteet kuulijalle joutumatta itse niiden valtaan. Teoksen viimeisellä sivulla toistetaan sanat ”Magnificat anima mea Dominum”, ”minun sieluni ylistää Herran suuruutta.” Viimeisen kerran kappale luo riipaisevat dissonanssit ja saavuttaa lopulta mystisen rauhan.

Ai niin, miten se rakkaus sitten syttyi? No, luultavasti yhdessä tehdyn musiikin kautta. En tiedä huumaannuttavampaa tunnetta kuin onnistunut konsertti tai erikoisen hyvin sujunut kappale. Musiikki iskee minulla todella syvälle sisimpään ja mieheni sanoo, että silmäni alkavat tuikkia, kun laulan.  Kun tuon ainutlaatuisen tunteen saa vielä jakaa loistavien ihmisten kanssa, niin paketti on koossa. Teen musiikkia aina täydestä sydämestäni – tai sydän auki, kuten eräs ystäväni sen ilmaisee. Kun sydän on auki, se on myös vastaanottavaisempi rakkaudelle. Se on varmaankin rakkaus musiikkiin ja laulamiseen, joka meidät yhdisti.

Muita kuoroon liittyviä rakkaustarinoita voi lukea uudesta Candomino 50 -julkaisusta! Saatavilla kuoron verkkokaupasta (15 € + toimituskulut)

Mats Liljeroosin arvio 9.4. konsertista on luettavissa Hbl:n sivuilta