Orion tuo kuorolaiselle joulun

Jooa Saulamaa, Candominon puheenjohtaja

Jooa_Orion-3

Joulut ovat kuoron kulta-aikaa. Monen kuulijan mielestä kuoromusiikki tuo joulun. Olen laulanut Candominossa vuodesta 2007 ja ensimmäiset esiintymiseni kuorossa olivat joulukonsertteja. Kymmenen vuoden Candomino-urani aikana joulun alla on tyypillisesti ollut kolme varsinaista joulukonserttia. Näiden lisäksi kuorolaisen jouluun liittyy paljon erilaisia keikkoja eri tilaisuuksissa. Konsertit joulun alla ovat kiireistä aikaa, mutta samalla ne tuovat joulun. Kiireiden keskellä on kuorovuosieni aikana ollut yksi tilaisuus, joka on viimeistään tuonut juhlamielen: Orionin jouluhartaudet, joista on erityisesti saanut perinteistä joulutunnelmaa.

Orion ja Candomino ovat tehneet yhteistyötä monen vuosikymmenen ajan. Tämän yhteistyön keskeisenä osana on Candominon osallistuminen Orionin jouluhartauksiin ja niissä esiintyminen. Kun sama on jatkunut säännöllisesti jo näin pitkään, voidaan puhua vahvasta perinteestä. Tunnelma Orionin jouluhartauksissa on vuodesta toiseen säilynyt maagisena.

Jooa_Orion.jpg

Uskaltaisin väittää, että Orionin jouluhartaudet ovat monelle kuorolaiselle tärkeitä ja mieleenpainuvia. Orionilla kokoonnutaan aikaisin aamulla. Laulutilaisuuksia on kolme, joista kahteen ensimmäiseen kuoro ensin jakautuu kahtia ja kolmanteen osallistuu kokonaisena. Tilaisuuksien hyvä tunnelma ja perinteikkyys ovat mieltä nostattavia ja tuovat poikkeuksetta juhlamielen.

Lämpimästi kiitoksia Orionille yhteistyöstä. Toivon vilpittömästi, että sama perinne Orionin ja Candominon välillä jatkuu vielä vuosikymmeniä ja tuo joulumieltä kuorolaisille ja orionilaisille.

Joulutunnelmaa Candominon kanssa: Loiste-joulukonsertti to 21.12. klo 19 Espoon tuomiokirkossa (Candomino ja CandoMini -kuorot) ja Kauneimmat joululaulut -messu joulupäivänä 25.12. klo 11 Olarin kirkossa (Candomino-kvartetti)

Mainokset

Juan Jurado: Hodie nobis

c12_netti

Hodie nobis de caelo
pax vera descendit.
Hodie per totum mundum
melliflui facti sunt caeli.

Hodie illuxit nobis
dies redemptionis novae;
reparationes antiquae,
felicitatis aeternae.

Tänään laskeutuu keskuuteemme
rauha taivaasta.
Tänään koko maailman ylle
sataa taivaasta mannaa.

Tänään koittaa meille
lunastuksen uusi päivä,
vanhojen aikojen
ja ikuisen onnen paluu.

Juan Jurado: “Since Esko commissioned me this piece, I was aware of the great challenge on this composition: in my mind, a brilliant and crystal sound was basic for the piece, while my personal style was on the picture as well. The text, extracted from the matins and well-known on the Renaissance, speaks about Jesuscrist’s birth as a new hope: the eternal redemption. Hodie nobis is, first of all, my personal research of a nascent sound that, like we all, starts by crossing from darkness to light.”

Juan Jurado: ”Kun Esko tilasi minulta joulukappaleen sävellettäväksi kuorolle, olin tietoinen sävellyksen tuomasta haasteesta. Kappaleen perustana oli paitsi kuoron kuulas ja kirkas sointi, myös oma sävellystyylini. Laulun teksti on katkelma renessanssiaikaisesta kirkollisesta tekstistä, joka kertoo Jeesus-lapsen syntymän tuomasta toivosta, iankaikkisesta pelastuksesta. Hodie Nobis on kappaleena eräänlainen kasvutarina, joka nousee pimeydestä valoon.”

Candomino kantaesittää Juan Juradon Hodie nobiksen 19.12.2017 klo 19 Olaus Petrin kirkossa Helsingissä ja uudelleen 21.12.2017 klo 19 Espoon tuomiokirkossa. Liput Candominon ja CandoMinin Loiste-joulukonsertteihin 22,50 / 12 € candomino.fi ja ovelta.

suomennokset: Esko Kallio (laulun teksti) ja Kirsi Kujanpää (teosesittely)
kuva: Ilona Suuronen

Jurado_logo

Messu

messukuva.jpg

Neljännen adventin aamu, kello on vähän yli kahdeksan. Aurinko ei ole vielä noussut, mutta kauniisti  puiden ympärille kääriytynyt lumi tuo kaivattua valoa pimeään. Kirkolle vievä bussi sattuu olemaan muutaman minuutin etuajassa, jonka johdosta saan juosta kilpaa bussin kanssa edessä siintävälle pysäkille. Kiireessä nautittu aamupala nousee takaisin kurkkuun. Silmiäkin unettaa, aamu on aikainen joululomalaiselle.

Kirkonkellot soivat tunnin päästä alkavan messun merkiksi. Kirkkosalissa naiset levittelevät esiintymisasujaan, vuokkoja, kirkon penkeille. Toiko kukaan suihkepulloa? Uudempia kuorolaisia opastetaan, että silittää tarvitsee vain pari kertaa vuodessa, ihan hyvää jälkeä saa suihkuttamalla vuokon kosteaksi ennen esiintymistä. Näin ei tarvitse huolia silitetyn vuokon kuljettamisesta.

Kaikki eivät ole vielä paikalla, mutta äänet on avattava. Väsymys näkyy kuorolaisissa eri tavoin: toiset murahtelevat hiljaa eteensä tuijottaen, toiset ottavat ilon irti bassojen aamuäänistä. Kaverin kahvikuppiin luodaan haikeita katseita. Tsempataan kuorokaveria, joka joutui heräämään 6.20 odottamaan bussia, joka ei sitten tullutkaan. Onneksi sai lopulta auton alleen ja pääsi paikalle!

Kanttori antaa viimeiset ohjeistukset  ennen messun alkua. Olen kiitollinen siitä, että joku on nähnyt vaivaa ja kirjoittanut messun yksityiskohtaisen kulun paperille. Näin vältytään ongelmilta, joihin saattaa sisältyä väärään aikaan ylös nouseminen tai  väärän laulun aloittaminen, niinkin on joskus käynyt. Uuden sopraanon vuokko on joutunut epähuomiossa väärälle kirkolle. Basson esiintymiskengät ovat jääneet kotiin, siispä hän hiipii kuororiviin sukkasillaan. Päätehtävämme laulaminen sujuu kuitenkin hyvin ilman näitä asusteitakin.

IMG_20160911_111129.jpg

Jumalan karitsa, joka kannat maailman synnit, laulamme. Sävel on duurivoittoinen, toisin kuin lapsuudenkodissani Pohjois-Pohjanmaalla. Kanttorin tyttärenä seisoin monet kerrat kirkon urkuparvella laulamassa. Useimmiten olin osa seurakunnan kuoroa, mutta aina silloin tällöin sain esiintyä myös ihan yksin tai sisarusten kesken. Murrosikäisenä en halunnut enää kirkkoon laulamaan. En halua nostaa itseäni sillä tavalla esille, selitin isälle. Painavana syynä toimi myös se, että kirkossa esiintyminen ei nauttinut suurta suosiota oman ikäisteni kavereiden kesken. Isä ei antanut arvoa perusteluilleni. Messuavustuksissa ei nosteta ihmisiä esille, ei pappeja, kanttoreita tai laulajia. Laulajan tehtävänä on tuoda musiikki ja sen sanoma esille, ei itseään, isä kertoi.

Sittemmin into laulamiseen palasi. Kuorolaulu on itselle rakas harrastus, jota ilman elämä saattaisi tuntua tyhjältä. Aikaisista aamuista huolimatta myös messuavustukset ovat tärkeä osa kuorokokemustani. Esitettävien laulujen välissä kuorolaisetkin saavat tilaisuuden rauhoittua pitkän viikon päätteeksi.

Messun jälkeen seurakuntasalissa tarjotaan kahvia ja joulutorttuja. Kiitos laulusta, meille sanotaan jonossa. Pöydässä keskustelemme joulun vietosta ja viimeisistä joulukonserteista. Puolipäivään on vielä tovi, kun hajaannumme kirkolta jokainen omiin suuntiimme. Nähdään huomenna, joku huikkaa. Mukavan yleinen hyvästely kuorolaisten keskuudessa näin joulun aikaan. (kirjoittaja anonyymi candominolainen)

Candomino esiintyy 3. adventin messussa 17.12.2017 klo 10 Tapiolan kirkossa, tervetuloa!

Loiste-joulukonsertit 19.12. klo 19 Olaus Petrin kirkossa Helsingissä ja 21.12. klo 19 Espoon tuomiokirkossa, liput candomino.fi. Facebook-sivullamme on käynnissä lippuarvonta – käyhän osallistumassa! 

Loiste – Candominon ja CandoMinin joulukonsertit 2017

Viena Jurvelin, CandoMinin johtaja

joulukuva_minot_minit

Candominon ja CandoMinin yhteiset joulukonsertit ovat perinne jo neljän vuoden takaa. Jouluna perinteisesti kokoonnutaan yhteen läheisten ja ystävien kanssa, ja siksi myös Candomino-kuoroperhekin yhdistää voimansa kauden päättäviin, tunnelmallisiin joulukonsertteihin. Tänä vuonna konsertit kuullaan Helsingissä Olaus Petrin kirkossa ja perinteikkäässä Espoon tuomiokirkossa.

Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun kuulin Candominoa ensimmäistä kertaa livenä. Kämppikseni lauloi Candominossa ja kutsui minut kuuntelemaan joulukonsertin harjoituksia. Heti ensimmäinen kuulemani laulu, Madetojan Tähtitaivas teki suuren vaikutuksen – miten kaunis ja kirkas sointi, miten soljuvaa ja voimakasta laulua! Tuolloin päätin, että tällaisessa kuorossa haluan laulaa itsekin, ja vuotta myöhemmin olinkin jo mukana nauhoittamassa kyseistä kappaletta Ihme-joululevylle.

Lapsesta saakka olen tottunut siihen, että joulunalus on täynnä konsertteja ja esiintymisiä. Joulukuun kiireeseen on jo tottunut, ja joulukonsertit ovat tärkeä osa juhlapyhiin valmistautumista. Edelleen juuri joulukonsertit tuntuvat olevan niin kuorolaisille, kuoronjohtajalle kuin yleisöllekin se vuoden kohokohta. Tänä vuonna olemme suunnitelleet Candominon ja CandoMinin Loiste-joulukonsertit niin, että yhteistä ohjelmaa on aiempaa enemmän, vaikka tuttuun tapaan kuorot esittävät myös omia numeroitaan. Konserteissamme kuullaan rakkaimpien suomalaisten joululaulujen lisäksi muun muassa koko CandoMini-kuoron ainutlaatuinen Tiernatytöt-esitys ja Candominon kantaesittämänä Juan Juradon Hodie Nobis. Pääseepä yleisökin laulamaan tuttua jouluvirttä yhdessä kuorolaisten kanssa.

Toivotan teidät kaikki mitä lämpimimmin tervetulleiksi Loiste-joulukonsertteihimme!

LOISTE – Candominon ja CandoMinin joulukonsertit
johtaa Esko Kallio ja Viena Jurvelin

19.12. klo 19 Olaus Petrin kirkko
21.12. klo 19 Espoon Tuomiokirkko

Liput 22,50 € / 12 € candomino.fi tai tuntia ennen ovelta

Candomino 50 -juhlaa

Candomino 50 -konsertti 18.11.2017 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa
kuvaaja: Ilona Suuronen

c52c39c16c15c9c5c2

Haluatko tietää miltä kuorot kuulostivat? Konsertin radiolähetys keskiviikkona 22.11.2017 klo 19.03 alkaen, Yle Radio 1.

Alex Freeman: Sateen jälkeen

Alex Freeman, Candominon 50-vuotistilauksen säveltäjä

sateenjälkeen

Sateen jälkeen is the fifth poem of Aaro Hellaakoski I have set for choir. I knew I would set his work again for this project, but I had begun with a vision of a small collection or cycle of poems that would echo a Suomi 100 theme more broadly, spanning from Kanteletar to at least one poem written in the last decade. Once I settled on Sateen jälkeen being the final text for the set, having an idea of an atmospheric, nature-centric, peaceful ending, I began trying to piece together a narrative or coherent set of poems that would logically end where this one does. This was challenging, owing partly to needing to spend a lot more time with a poem in Finnish than I might with one in my native language. On the one hand, I gained at least a passing knowledge of a much broader range of Finnish poetry than I had previously had; on the other hand, progress was very slow at first.

But I was sure about wanting Sateen jälkeen to be part of the piece and I knew I wanted it to end the set, so I kept chipping away at what kind of work would really translate my own connection to it. I think the questions that guide me in this process are always, “why am I drawn to this poem and, if someone gives me their attention long enough to listen to my music, how can I be as sure as possible that they will walk away with at least a piece of that?”

The combination of a slow realisation that four to five minutes at the end of a three or four song set was not going to be enough time to encompass that, along with a series of breathtaking, sun-drenched, rainbow-filled afternoons at my in-laws’ summer cottage, after unusually intense thunderstorms this past summer, finally lead me to understand what I was working with. This was not a last movement; this was the piece. I had more or less decided this even before I drove back from Kukkia-järvi, in the heart of Häme, to Espoo, leaving my mini-vacation behind to work on it. But I should add that chasing a double rainbow for about half of that trip home may have been the clincher.

When I encountered Hellaakoski’s poetry for the first time in winter of 2003, I had experienced just enough Finnish nature, just enough kaamostaulpukoitakorentoja, and koivun lehtiä, to compose my Neljä Laulua Aaro Hellaakosken Runoihin for Hämäläis-Osakunnan Laulajat (also conducted by Esko Kallio) and feel like I was saying something personal. A good friend in the choir, Reeta Holma, gave me a pile of poems she thought I would like, each with a brief English summary, to help me along; the Hellaakoski jumped right out at me. In 2017, I guess a couple of anomalously heavy thunderstorms and some rainbows were enough to tap back into that.

As I stepped out of Music Finland’s offices a few weeks ago with my first printed complete score of this piece, right there, in the middle of Helsinki on an October afternoon? A rainbow. Coincidence? Well, yeah. But it was kind of a nice moment.

Thank you, Candomino, for your 50-year role in the choral world that has opened innumerable doors for me in Finland as a composer and as a human being. I hope my contribution adds something memorable to your celebration!

Freemanin kappaleen kantaesitys 18.11.2017 klo 17 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa – Candomino 50 vuotta.

Alex Freeman (s. 1972) on Suomeen asettunut yhdysvaltalainen säveltäjä. Freeman on opiskellut Eastman School of Musicissa, Bostonin yliopistossa ja Juilliard School of Musicissa sekä Fullbright -stipendiaattina Sibelius-Akatemiassa. Sävellystä hän on opiskellut mm. Eero Hämeenniemen johdolla. Hänen kamarimusiikkiteoksiaan ja kuoromusiikkiaan esitetään säännöllisesti Yhdysvalloissa ja Suomessa. Freeman on työskennellyt viime vuodet Suomen Kulttuurirahaston, Svenska Kulturfondenin ja Taiken apurahojen turvin.  

Svenska_kulturfonden_logo_horisontell_svart_RGB

Candominon laulajasta Espoon sivistystoimeen

Sampo Suihko, Candominon perustajajäsen & ensimmäinen puheenjohtaja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän perhe muutti Töölöstä rakenteilla olevaan Haukilahteen 60-luvun alussa. Ydin-Helsinkiin jäivät kaverit, sukulaiset, Norssi, pesäpallo ja Pikku Kanttorit (CM) – siis ihan KAIKKI? Tilalle saatiin omat huoneet veljeksillekin, mutaisia hiekkateitä, luontoa ja lenkkipolkuja – sekä päivittäiset bussimatkat ja pitkät päivät Helsingissä. Haukilahteen tultiin lähinnä siis nukkumaan.

Tämä päiväjärjestys muuttui viisikymmentä vuotta sitten, kun lenkkimme veljeni kanssa sivusi Niittykummun kappelia ja sen urkujen ääressä musisoivaa nuorta kanttoria Taunoa. Leppoisasta juttelusta syntyi ajatus yhdistää voimat paikallisen nuorisolauluryhmän/kuoron käynnistämiseksi – Taunolla oli toki jo aiemmin ollut samansuuntaisia ajatuksia ja kokeilujakin.

Tukea saatiin heti alkuun myös seurakunnan piiristä: olivathan kirkkoherra Tarmo Nuotion juuret vahvasti olleet Cantores Minores -kuoron taustalla ja Nuotion perheen pojat kaikki hyviä kuorolaulajia. Miesäänet saatiinkin mukaan lähinnä Canttoreista ja laulavista sekä liikkuvista Kuusen pikkuserkuista – naisäänet radion nuorisokuorosta sekä Taunon oppilaista ja kuorotutuista. Kuuden laulajan pioneeriryhmä kasvoi jo vajaassa kahdessa vuodessa 22 hengen kuoroksi, joka 4.5.1969 antoi varsin vaativalla ohjelmalla ensimmäisen konserttinsa kotikirkossaan – urkurina aikansa legenda Tauno Äikää. Ohjelman hinta oli 2 markkaa, ja jo julkilausuttuna taiteellisena tavoitteena osallistuminen Yleisradion nuorisokuorokilpailuun v. 1970-71. Jatko onkin sitten historiaa…

Nuoruusvuosien parhaita hetkiä ovat haaveilut. Taunon kanssa istuttiin kuoromme alkutaipaleella tuntitolkulla kappelin keittiössä, suunniteltiin, pohdittiin – ja parannettiin maailmaa ihan yleiselläkin tasolla. Luontevasti vastuita palasteltiin kahteen laariin: Tauno keskittyi musiikkiin, laulajiin, ohjelmistoon, opettamiseen – ja minä puuhastelin sosiaalisen kentän, järjestelyjen, suhdetoiminnan ja hiukan myös talouden parissa. Kun Seppo-veljeni rakensi yhteisöllemme tukevat säännöt, jäin nalkkiin puheenjohtajan tehtävään.

Mutta se laulaminen – se oli se juttu! Kuoron kehittyminen oli yhteinen iso ilonaiheemme, uudet laulajat tuntuivat aina vaan olevan entisiäkin parempia ja konsertit haasteellisempia. Hyvät esiintymiset kasvattivat nälkää ja houkuttelivat laulajia sekä myös yleisöä – ja asettivat tavoitteet yhä vaativammiksi. Ihana jatkuvan kehityksen kierre!

Taunon panostus kuoroon oli heti alusta lähtien huikea. Taiteellisen johtamisen ohella hän antoi laulunopetusta kaikille, jotka sitä oppia janosivat – ja myös joillekin, joita siihen piti hiukan painostaa. Nämä ensiaskeleet johtivat vuosien saatossa kuorokoulumaiseen toimintaan, mikä oli haavelistallamme pilvenhattarana jo vuonna 1968.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henkilötasolla Haukilahti alkoi muuttua minulle Candominon toiminnan myötä mukavaksi paikaksi: kuoron kautta syntyi ystäväpiirejä, harjoitukset ja esiintymiset rytmittivät aikatauluja ja elämää sekä liittivät arjen eloa yhä enemmän kotipiiriin. Eihän tämä Espoo nyt sitten niin hullumpi paikka ollutkaan.

Jokaisella meistä on oma tarinansa: minun polkuni candominolaisesta kuorolaulajasta ja kuorobyrokraatista sekä stadilaisesta maallemuuttajasta on vuosien myötä johtanut syvälle espoolaisuuteen töissäni sivistystoimen, kulttuuriyhteisöjen ja koulutuksen parissa. Siinä sivussa tie on vienyt lähes kahteen tuhanteen konserttiin ja esiintymiseen erilaisissa laulajan rooleissa.

Kuoroyhteisö on aivan mainio kasvun lähde: olen täysin varma siitä, että meidän tarinamme yhdistämällä saadaan vahva selitys sille, miksi satavuotias Suomi on kansainvälisissä tutkimuksissa yksi maailman menestyneimmistä, tasa-arvoisimmista, sosiaalisimmista ja onnellisimmista maista.

kuvat: Candominon arkisto / Mauritz Hellström 2012